28. elokuuta 2012

Pientä painetta tänään


Tänään viipotin tukka putkella palaveriin. Välillä jopa juoksin. Sitten nappasin kännykän taskustani ja katsoin sähköpostiini. Siellä oli linkki tapahtumaan, johon olen menossa puhumaan ensi viikolla. Kun kyseinen sivu pamahti eteeni, silmäni suorastaan pullistuivat. Tajusin, mihin olin menossa. Olen menossa puhumaan Finlandia-taloon ja erittäin arvovaltaiseen seuraan (Esko Aho, Pekka Haavisto jnejne.). Tiesin kyllä, että olin menossa kyseiseen tapahtumaan, mutten ollut tietoinen sen suuruudesta ja muista puhujista. Iski paniikki. Kääk. Piti miettiä selkeästi esitystäni vielä asteen verran eteenpäin. En minä voisi mennä muuten tuonne puhumaan, jollei minulla nyt olisi jotain erittäin tärkeää sanottavaa. Soitin hallituksemme puheenjohtajalle saman tien. Sen jälkeen mailasin muille hallituksen jäsenille.
Sitten olinkin jo asiakaspalaverissa ja unohdin tämän jutun ja keskityin heidän juttuihin.
Illalla paniikki iski uudestaan. Sen lisäksi tajusin, että minunhan olisi suorastaan pakko mennä kampaajalle... Ja mitä laittaisin päälle!!? Laitoin Facessa viestiä luottokampaajalleni Harrietille.


Nyt käyn selkeästi ylikierroksilla ja en pysty lopettamaan töitä/muiden projektien sparrailua/bloggaamista. Onneksi Teppo tuli tuohon viereeni juuri sanomaan, että "nyt se tietsikka kiinni". Ilman häntä olisin varmaan nenä kiinni ruudussa vielä seuraavat pari tuntia ja väsäisin tuota ensi viikon esitystäni.

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Moi Helene!

Yritin pikaisesti googlailla tapahtumaa, koska se vaikuttaa niin mielenkiintoiselta! En kuitenkaan löytänyt vinkkiä, kuinka sinne voisi päästä mukaan. Tiedätkö onko sinne jokin arvonta tms? Pakko päästä! :)

Susanna / Sonera kirjoitti...

Moi! New Spirit of Finland 2012 -huippukokouksen kaikki esitykset striimataan livenä, joten kaikki halukkaat pääsevät mukaan! Tapahtuma löytyy Facebookista http://on.fb.me/RGc70Q ja koko ohjelma (ja stream lähetys) täältä http://bit.ly/R65DVn.
Lisäksi arvomme 10 kpl lippuja paikan päälle. Arvonta suoritetaan jo 31.8., joten pikaisesti osallistumaan! http://bit.ly/R65DVn

Helene, tsemppiä esityksen valmisteluun! Se menee ihan varmasti loistavasti. :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi