26. heinäkuuta 2012

Päivän ruokia ja mansikkasmoothien resepti

Eilen minua haastateltiin yhteen lehteen (haastattelu liittyi pääosin töihini, mutta kai se oli henkilöhaastattelu). Se oli siinä mielessä ihana haastis, että minulta kyseltiin paljon sellaisia asioita, jotka saivan minut miettimään omia toimintatapojani niin vapaa-ajalla kuin töissäkin. Vielä illalla (ja nyt tässä blogissani) mietin, että olipa ollut antoisa tapaaminen. Kerron sitten täällä kun juttu tulee ulos. :)
Tänään tein etätöitä koko päivän ja söin juuri sitä mitä huvitti. En siis mennyt Ravintola Perhoon, jossa olen viime aikoina syönyt lähes joka päivä lounasta yhdessä Gajatrin Tiinan kanssa (he ovat muuten juuri julkaisseet Facebookiin jooga-pelin. Kannattaa tutustua, mikäli aihe kiinnostaa). Tänään ruokalistallani oli kvinoa-papu-tomaatti-sipulimuhennosta, mansikkasmoothieta, mansikoita, porkkanoita ja dippikastiketta. Ja sama setti kuvina:
Nyt vasta kun latasin tämän kuvan blogiini, muistin että olin ostanut Bulgarian jogurtteja... Hitsiläinen kun unohdin ne päivällä. Rakastan laittaa niihin lusikallisen hunajaa ja syödä sellaisenaan. Lapsena söin aina sokerin kanssa. Olisi ollut hienoa tuolloin keksiä hunaja...
Ylläolevaa kvinoaruokaa tuli syötyä aivan liikaa tänään. Sen reseptiä en viitsi laittaa tänne, kun heitin sinne vain kaikkea, mitä kaapista löytyi.
Sitten viimeisenä smoothiereseptiä... Tämän tein tänään aamulla.
Manssikkasmoothie
- Mantelimaitoa (otin manteleita puolet pussista ja sitten sekoitin ne tehosekoittimessa noin 4 dl veden kanssa. Mantelien jämät otin pois)
- 7 isoa mansikkaa
- vähän mustikoita (minulla oli pussissa jäljellä ehkä noin desi, mutta enemmänkin menisi)
- 2 cm vaniljatankoa (pilkottuna)
- Superfoodeja: laiton macaa 1tl, lucumaa 1tl, hamppuproteiinia 2tl, tulsia 1tl ja brahmia 1tl. Minusta voi laittaa tuohon niitä superfoodeja, mitä vaan kotoa löytyy. Mikäli haluaa investoida vaan yhteen juttuun niin Cocovin Smoothie Mix voisi olla paras vaihtoehto, sillä siinä on useampaa superfoodia yhdessä ja on siitä syystä näppärä. Kyseisen purkin sain blogini kautta ehkä noin puoli vuotta sitten. Kun se loppuu, ostan sellaisen varmasti itselleni.
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa ja aamupalasi tai (välipalasi) on valmis.
Mukavaa illan jatkoa! Tässä vielä hyvä lainaus, jonka nappasin Oprahista. Se päätyy ainakin työpaikan seinälle: Please take responsibility for the energy you bring into this space.

Ei kommentteja:

Jaa blogikirjoitus kavereillesi