27. helmikuuta 2012

Enjoy life now. This is not a rehearsal.

Iltaa kaikki ihanat lukijat ja erityisesti kiitoksia niille, jotka ovat laittaneet minulle sähköpostia kysellen, että missä luuraan. :) Tässä on ollut muutama viikko hieman rankempia erinäisistä syistä. Yksi iso syy on ollut se, että olen ollut kipeenä. Eli edelleen on tuo flunssa painanut. Olen myös laittanut elämääni hieman uuteen uskoon ja miettinyt paljon erilaisia arvoja. Olen käynyt omaa elämääni läpi viime aikoina ja etsinyt erilaisia kaavoja (pattern), joiden avulla voisin ymmärtää omaa elämääni paremmin ja sitä miksi toimin kuten toimin. Ja jotenkin näitä asioita pohtiesssani, en ole tänne blogini puolelle pyörähtänyt hetkeen. Älkää nyt käsittäkö väärin... Kaikki on ihan hyvin. Olen vain ollut normaalia pohteliaampi. :)

Source: google.com via Helene on Pinterest


Sitten muutamia tunnustuksia:
1) Olen juonut kokista. Joo, tällä viikolla olen juonut kaksi kertaa kokista. Minun vain teki mieli juoda limua. Toivottavasti en jää koukkuun, sillä olin juomatta sitä jo vuoden ja minun ei tehnyt mieli sitä ollenkaan. Nyt minua on houkutellut hiilihapot ja makeus. Syytä tähän en osaa sanoa.
2) Olen kirjoittanut sitä kirjaa. Olen sivulla 70 muistaakseni. Eli noin 70% on tehtynä.
3) Olen saanut gradulleni rahoituksen. Sen työstö alkaa ensi viikolla. Aiheena naisten nettishoppailu. :D
4) Olen ollut normaalia levottomampi jostain syystä. Kai se on nuo kaikki muutokset, mitä tässä tapahtuu ympärilläni. Muutokset ovat kyllä hyviä, mutta jotenkin sisimmissäni olen peloissani.

Nyt kun isot pohdinnat on takana päin, päivittyy blogi varmaan taas tiuhempaa tahtia. :) Rakkautta ja lämpöä teille kaikille! 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haluun vinkata sulle blogin, josta itse olen inspiroitunut. Kirjoittaja on kertonut muiden postausten lomassa aina välillä myös omasta elämänmuutoksestaan ja unelmiensa toteuttamisesta. Hänellä on mielestäni myös ihailtava asenne. http://momentousmoment.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

kannattaa rauhoittua aina välillä jos on levoton. =) suosittelen vaan olemaan juomatta koksita, kyllä se siitä ;).

Helene kirjoitti...

@Anonyymi Kiitos! Kävin lukemassa ja vaikutti ihanalle! :)

@Anonyymi. Totta. Kokis himo on jo kadonnut ja en ole enää juonut sitä. :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi