3. tammikuuta 2012

Kahvin korvike Zest

Kaverini Perttu soitti minulle muutama viikko sitten ja kertoi, että hänen tutuillansa on superfoodeihin liittyvä yritys (kuinka siistiä?!). Tästä puhelusta kului pari päivää ja sain sitten testiini LUONTOlifen Zestin paketin. Olin pyytänyt isältäni reishiteetä kun hän oli Japanissa käymässä, mutta jostain syystä hän ei ollut sitä löytänyt ja kaikki hänen japanilaiset tuttunsa eivät olleet edes kuulleet reishistä (?!?). En meinannut siis uskoa sitä kun kuulin, että Pertun kaverin yrityksessä olisi reishijuomaa. :) Mahtava sattuma. Itse tuotetta ei valitettavasti voi vielä ostaa tai tilata. Olen siis siinä mielessä erityisasemassa, että sain paketin ensimmäisestä tuote-erästä, joka on jaettu ainostaan 100 ihmiselle ympäri maailmaa. Kyseisen yrityksen juttuja voit seurata Facebookissa.
P1130899 Testasimme toimistossa kyseistä hieman kahvinoloista juomaa. En oikein osaa kuvailla mille se maistuu, sillä se ei maistu teelle eikä kahville, ei mehulle eikä millekään mitä olen juonut ennen. Ainoa miten osaan sitä kuvailla on se, että siitä tulee jotenkin japanilainen fiilis. :D Kyseessä on siis ihan hyvä maku, mutta hieman outo ensimmäisellä kerralla. Nyt olen alkanut jo tottua makuun ja se on minusta hyvä, mutta nyt osaan kuvailla vaan että se maistuu zestille. Voittaa se maultaan minusta ainakin kahvin tällä hetkellä 1-0. Töissä se sai myös muilta positiivisen vastaanoton. Veikkaan, että jään siihen koukkuun. Katsotaan tilanne hetken päästä uudestaan. :)
P1130941
Tässä LUONTOlifen Mikaelin laittamia tietoja tuotteesta: Paketti pitää sisällään 20 pussia yhtä maailman ravintorikkaimmista sienistä yhdistettynä luonnollisiin yrtteihin, anikseen, minttuun ja lakritsijuureen.
Jokainen ihminen on luonnollisesti erilainen, mutta tutkimusten ja oman kokemukseni mukaan Zestin vaikuttavalla ainesosalla, Ganoderma lucidum (reishi)-sienellä, on muun muassa seuraavia hyötyjä ihmiskehoon: 
- immuunijärjestelmä paranee 
- verenkierto paranee 
- unen laatu paranee 
- alentaa stressiä 
- alentaa “pahan” LDL-kolesterolin määrää 
- toimii useita eri syöpiä vastaan 
 Reishi on turvallinen suurinakin määrinä nautittuna ja sitä voi huoletta käyttää yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja. Zest on valmistettu Hangzhoussa, Kiinassa, GMP-sertifioidun valmistajan tiloissa. Halutessasi voit lukea yksinkertaista tietoa Reishistä täältä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei millään pahalla, mutta kuvaatko pilkkopimeässä vai mitä ihmettä? Hommaa vaikka kunnon salama kameraasi, niin kuvista saa jotain selvää.

HelloHelene kirjoitti...

Joo, hitusen on huono kuva tuossa. :D Otin sen toimistolla ja nyt en tähän hätään saanut otettua uutta kuvaa.

HelloHelene kirjoitti...

@Anonyymi Tuossa tarkempi kuva: http://www.flickr.com/photos/heleneauramo/6629791975/ jos halusit lukea noita tekstejä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava aine tuo zest. Olisi kyllä kiva löytää kahville ja teelle uusia vaihtoehtoja. Toimikohan zest samallaa tavalla piristävästi kuin kahvi?

Elina kirjoitti...

Heippa!
Olen muuntamassa nyt ruokavaliotani terveellisempään suuntaan. (Lisään kasviksia ja hedelmiä, vähennän maito- ja viljatuotteita. :))
Toivoisin postausta siitä, kuinka saada päivän kalorit täyteen (ja vatsa..) kasvispitoisemmalla ruokavaliolla. Ongelmaksi muodostunee kohdallani erityisesti maitorahkan korvaaminen jollain yhtä täyttävällä ja myöskin ruisleivän ja hapankorpun syönnin vähentäminen..
Kiitos ihanasta blogista!
t. Elina

Erica kirjoitti...

Reishistä; mä löysi ainakin aikoinani jauhettua versiota suomalaisesta verkkokaupasta: www.fitnessfirst.com

Pakko muuten vielä mainostaa, että hankin sieltä melkein kaikki superfoodit (ja raakatuotteita; suklaata, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä)nykyisin! Mielestäni todella laadukasta tavaraa. Myös mm. mustia miron pulloja säilytykseen :)

Mä tosiaan pistän päivisin pannuun litran vettä, jossa pakuria, reishiä, nokkosta ja nyt mausteina kaneli- ja vaniljatankoja + pala inkivääriä. Porisee hellalla pienellä lämmöllä monta tuntia ja sitten juodaan teenä + laitan smoothien pohjaksi menemään.

Aihealueesta kiinnostuneille vielä uusi nettisaittilöytöni: www.raikasweb.com
Paljon superfood- ja herb- asiaa :)

Erica kirjoitti...

Reishistä; mä löysi ainakin aikoinani jauhettua versiota suomalaisesta verkkokaupasta: www.fitnessfirst.com

Pakko muuten vielä mainostaa, että hankin sieltä melkein kaikki superfoodit (ja raakatuotteita; suklaata, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä)nykyisin! Mielestäni todella laadukasta tavaraa. Myös mm. mustia miron pulloja säilytykseen :)

Mä tosiaan pistän päivisin pannuun litran vettä, jossa pakuria, reishiä, nokkosta ja nyt mausteina kaneli- ja vaniljatankoja + pala inkivääriä. Porisee hellalla pienellä lämmöllä monta tuntia ja sitten juodaan teenä + laitan smoothien pohjaksi menemään.

Aihealueesta kiinnostuneille vielä uusi nettisaittilöytöni: www.raikasweb.com
Paljon superfood- ja herb- asiaa :)

Johanna kirjoitti...

luulisi että tuota kaipaamaasi juomaa saa iHerbistä. Mitä iHerbistä ei saa sitä ei tarvitse, heh :)

Itse tilaan sieltä kaikenlaista..yogi teet saa halvemmalla, vitamiinit, superfoodit, luonnonkosmetiikan jne.

Mikko kirjoitti...

iHerb on loistava. Itse myös ostan suurimman osan supereista (sekä shampoot ja hammastahnat) sieltä. LUONTOlifen tuotteita sieltä ei ikävä kyllä vielä saa. :)

Parhaiten Zestin Suomessa löytää tällä hetkellä Hyvinvoinnin Tavaratalosta www.hyvinvoinnin.fi/luontolife-zest-superfoodjuoma

Terkkuja :)
Mikko (LUONTOlife)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi