17. joulukuuta 2011

Kuulumisia

Moikka! Enää on viikko jouluaattoon! Jeejeejee! Olen menossa silloin vanhempieni luokse Espooseen ja en malta odottaa sitä. Meillä ei ole kotona joulukuusta, joten odotan etenkin sen näkemistä. :)
Tänä vuonna lahjapussini saldo on muuten täysin tyhjä. Ounou. Joten kiire niiden kanssa tulee mitä luultavimmin. Vanhempieni ja siskoni lahja on jo tiedossa, mutta Tepon lahjan idea on täysin hukassa. Otan ideoita siis vastaan. :)
P1070265 Sitten on pakko tehdä pieni tunnustus. Minua on oikeasti nolottanut tämä pieni blogihiljaisuus. Se on johtunut muutamasta syystä, joita en nyt viitsi alkaa täällä sen kummemmin purkamaan.
Kaikki on minulla ihan hyvin, mutta en ole vain kerennyt kirjoittaa erinäisistä syistä... Tai minua ei ole huvittanut jostain syystä kirjoittaa... Kai se on sellainen perus bloggaajajuttu, että välillä on sellainen epäilyksen kausi jolloin kyseenalaistaa koko oman bloginsa olemassaolon ja sen, että onko tämän pitämisestä kenellekään mitään hyötyä.
P1090228 Sitten hieman iloisempiin asioihin. Sain tehtyä kouluni viimeisen tentin... Ja valmistun. Jee! Eli noin vuosi on tullut opiskeltua ruokaan liittyviä asioita. Nyt on sitten hieman tyhjä olo, sillä en tiedä mitä tuolla koululla tekisin... Tarkoitan siis oman elämäni ulkopuolella. En ehkä tee mitään. Ehkä annan kerrankin jonkun asian vain olla. Se voi olla ihan hyvä vaihtoehto.
Tänään olen lähinnä vain tehnyt suunnitelmia, katsonut BBC:n ohjelmia ja ollut bänditreeneissä (jos Tepon ja mun soittoa ja laulua voi sellaiseksi kutsua. :D). Minulla on nyt aika paljon isoja suunnitelmia ensi vuodeksi ja niiden plänäämiseen on mennyt aikaa melko paljon. Siis lähes kaikki vapaa-aikani. Eikä se ole sinänsä haitannut, minulla on taas selkeä visio omasta elämästäni ja siitä mihin suuntaan haluan itseäni viedä, joten oloni on helpottunut.
P1060391 Yksi lukijani muuten pyysi ruokapäviäkirjaani hetki sitten ja minulla oli suunnitteilla sen teko, mutta sitten iski rimakauhu. Kun katselin ruokiani, aloin arvostella niitä: liian vähän lihaa, missä on vihersalaatti jne. ja sitten en kehdannut laittaa niitä tänne. Joskus aimmin kun laitoin joitain syömisiäni ja sain niistä kritiikkiä, se vaikutti minuun. Ruoka on loppujen lopuksi jotenkin todella henkilökohtainen asia.
Mitä teille kuuluu? Onko kaikki jouluostokset jo tehty?

10 kommenttia:

Tessa kirjoitti...

Mulla on yksi lahjaidea: Madventures -parivaljakon uusin, Mad World, seikkailijan Atlas. Tarkempi arvio löytyy http://www.aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com/ . Täällä on yleensä kelvannut myös hyvä viski, kirjat yms.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun palasit, aloitussivu macin Safarissa on vaan aina näyttänyt samaa ruiskekuvaa :) Lahjat on hommattu, paketoitu, pukki tilattu, enää puuttuu lumi. Onnittelut valmistumisesta! Ja oikein ihanaa joulua, terv. ingrid

Anonyymi kirjoitti...

No vielä sellainen kysymys.. Oon lähes aina tehnyt smoothiet jugurtti/tai piimäpohjaisina. Nyt pitäisi sitten kokeilla elämää ilman maitotuotteita, ja soijajugurtista en tykkää (maku yms). Miten saisin smoothieihin paksuutta ja pehmeyttä? You know, the same texture?? Terv. ingrid

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut valmistumisesta, hieno saavutus! Ruoka-asioista: mukava että olet jakanut ruoka-ajatuksia ja esimerkkejä täällä. Olen tykännyt kovasti lukea niitä(kin) ja varmasti moni muuukin. Ruoka tosiaan on sellainen aihe että joka asiassa löytyy joku joka on eri mieltä, mutta kurjaa, jos eri näkemyksiä on esitetty niin että olosi on siitä tullut epävarmaksi. Erilaisia ajatuksia voisi esittää niinkin että syntyisi pikemminkin positiivista ajatustenvaihtoa. Toivottavasti et turhaan kritisoi itseäsi ja saamme lukea ruoka-aiheistä blogissasi jatkossakin. Jokaista mahdollista kritisoijaa kohti on varmasti paljon niitä jotka ilahtuvat ruokapostauksista ja arvostavat sitä että jaat henkilökohtaisiakin asioita. Tsemppiä ja iloista joulua! t. maija

Anonyymi kirjoitti...

Ingrid, smoothieihin saa ainakin minusta hyvin muhevuutta kun mukana on jauhettua mantelia tai cashewpähkinöitä, etenkin banaanin kanssa :-P

Myös mantelimaidolla tulee namia: http://hello2helene.blogspot.com/2011/05/resepti-terveellinen.html

Maidonkaltaisista asioista myös ainakin kauramaidon ja kookosmaidon maut voivat olla smoothiessa toimivia, vaikka soijapohjaiset tökkisivätkin. t. maija

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Kiitos Maija. Täytyy kokeilla noita. Kunpa joku kehittäisi kaurajugurtin (maustamattoman), kauramaidon kanssa smoothie jää liian liruksi. Hyvää joulua!! terv ingrid

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisin että blogistasi on muille vähintäänkin yhtä paljon iloa kuin minulle! Lukijana sitä on tietysti aika taustalla, ja tämä on ensimmäinen kerta kun minäkään kommentoin mitään, vaikka olen lukenut blogiasi jo jostain alkuvuodesta asti. Olen saanut sinulta ihan loistavia ideoita kirjojen suhteen, samoin treenien ja ravinnon. Kaikki elämän valoisemmaksi muuttaminen taitaa kiinnostaa ihmisiä kovasti, ja sellaisista aiheistahan sinä kirjoitat! Ihailen myös kovasti virtaasi - tiedän ettei pitäisi vertailla, mutta olen samanikäinen, enkä ymmärrä miten olet saanut niin paljon aikaan :) Arvostelemisesta...olet varmaan lukenut myös Eckhart Tollen kirjoituksia? Omalla kohdallani ne ovat auttaneet negatiivisuuden kohtaamisessa paljon. Lyttääminen on ikävää, koska (minusta ainakin) se, että kirjoitat tänne, on antamista ja jakamista. Ehkä osin siksi itse ennemmin lueskelen enkä osallistu paljon keskusteluihin - on helpompaa olla antamatta itsestään mitään ja varsinkn helpompaa olla ottamatta vastaan kritiikkiä kuin koittaa selviytyä sen kanssa. Oikein ihanaa Joulua sinulle ja valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan! T.Hilu

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ingrid, kiva jos vinkeistä oli apua. Maustamaton kaurajugurtti on kehitetty, Yosa-sellainen, en olekaan sitä keksinyt kokeilla smoothieen - kiitos loistavasta ideasta sinulle! :)
http://www.bioferme.fi/index.php?id=234

Hilu, on niin totta tuo että on helpompi vaan lukea ja olla hiljaa. Itsekin teen enimmäkseen niin, ja kunnioitan paljon Helenen tapaa olla reippaasti avoin.
t. maija

HelloHelene kirjoitti...

@Tessa Hyvä idea! Katsotaan jos se eksyisi Tepolle... :) (toivottavasti Teppo ei käy täällä blogissa vähään aikaan)

@ingrid Se kuva ei kyllä ollut ehkä kivoin kuva... :D Tekisin mantelimaidolla tai kauramaidolla.

@maija Kiitos kommentistasi ja tsempistä! :) Kyllä niitä ruokapostauksia varmasti tulee. :) Ja Kiitos myös kun autoit Ingridiä. :)

@Hilu Kiitos kommentistasi. Pitää tutustua noihin kirjoihin, olen ohimennen niitä vilkuillut Suomalaisessa kirjakaupassa.
... En minä nyt maailmani myynyt ole, mutta hieman blogistressiä oli päällä. Toivottavasti se katoaa ja ainakin nämä teidän kaikkien tsemppiviestit saivat minut heti paljon paremmalle tuulelle. Kiitos! :)

Rea kirjoitti...

Helene, sun ote bloggaamiseen on ihana! En usko että meitä lukijoita pienet suvantovaiheet haittaa. Tärkeintä tietysti on että juttu tuottaa itsellesi iloa; ainakin meille muille sun kirjotukset on ilonaihe kuten näistä kommenteista huomaa :) Ja hei kiitos arvontapalkinnosta, sain jasmiiniteen korkattua vasta tänään käyttöön, nams! Joulu maistuu jasmiinilta, not bad. Lämpöistä joulunaikaa!

Jaa blogikirjoitus kavereillesi