17. lokakuuta 2011

Nyt alkaa treenit!

Suunnittelin koko eilisen illan liikuntajuttuja ja pohdin sitä mitä kaikkea haluaisin harrastaa. Tämän seurauksena päätin aloittaa testaamaan eri saleja ja lajeja nyt oikein tosissani. Tutkailin netissä eri hintavaihtoehtoja, lajivaihtoehtoja ja erilaisia mahdollisuuksia tutustumiskäynneille. Myönnän, etten ole viime aikoina liikkunut läheskään niin paljon kuten alkuvuodesta. Liikunta on jäänyt siihen kerta per viikko asteelle ja se on jo hetken aikaa vaivannut minua. Haluaisin liikkua viisi kertaa viikossa. Huomioni on viime aikoina kiinnittynyt lähes pelkästään ruokaan, töihin ja opiskeluihin ja kaikkiin projekteihini. Nyt on siis aika alkaa vetää liikuntapuoli totaalisen kuntoon kun kerta ruoka-asiat ovat jo mallillaan. Tarvitsen siis hurjasti tsemppiä teiltä ihanat lukijat! Itse asiassa te annoitte minulle pienen sysäyksen tähän liikuntapuoleen kun aloitte kysellä kommenttiosiossa liikkumisistani. Jälleen kerran tämä blogi on osoittautunut hyväksi tsemppaajaksi. Suosittelen ehdottomasti kaikille elämäntaparemppalaisille blogin pitämistä! :)
Ensimmäisenä salilistalleni pääsi Esport Fitness Helsinki. Kyseinen sali sijaitsee Kampissa, aivan Circus-yökerhon vieressä, Narikkatorin kulmalla. Sain mahdollisuuden tehdä kyseiseen saliin viikon tutustumisen ja tavoitteenani on testata siellä useampaa eri lajia. Kirjoitan niistä sitten tänne arviota ja kerron fiiliksistä.
Tein äsken itselleni viikon liikuntakalenterin ja siihen meni aikaa ehkä kokonaiset 45 minuuttia (siinä ajassa olisi ehtinyt jo tehdä melkein yhdet treenit!!!), jotta sain valittua kivoimmat tunnit ja sovitettua ne minun katastrofaaliseen tämän viikon kalenteriin. Listalla oli vaikka mitä ihania tunteja ja minun oli todella vaikea päättää mitä haluaisin testata. Poimin nämä tunnit omalle listalleni:
- BodyAttack
- BodyPump
- HotFlowJooga
- Kahvakuula
- BodyJam
- BodyCombat
- BodyBalance
- HotPilates
Eli seuraavan viikon aikana blogini tulee olemaan melko liikuntapainoitteinen… Niin voisin ainakin veikata. :) Tavoitteenani on päästä kuntoon Intian matkaa varten (jos tämä nyt onnistuu niin nopealla ajalla :D). Eli kaksi viikkoa treeniä oikein kunnolla. Siellä sitten ehkä joogaa ja kävelyä nyt ainakin. :) Oletteko muuten käyneet testaamassa noita edellä mainittuja lajeja? Kommentteja, mielipiteitä ja vinkkejä?
Kuvat lainattu Esportin FB-sivuilta.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa..;) Itsekin aloittelin tänään taas crosstrainerin polkemista, "pienoisen" puolen vuoden tauon jälkeen.:) bodypump, attack, kahvakuula jne. samaan viikkoon voi kyllä olla aikamoisen raskasta, mutta tsemppiä!~N~

Tiia kirjoitti...

Mä käyn Esportilla oliskos kolmatta vuotta ja suosittelen todellakin! Tunteja on niin paljon, ohjaajat aivan huippuja ja muutenkaan en osaa kuvitella parempaa paikkaa. :) Suosittelen testaamaan (jos siis Stadissa vaan käyt) esim. Kiran tunteja, et voi olla pitämättä! :) Noita kaikkia paitsi hotpilatesta on tullut kokeiltua ja omiin lemppareihin kuuluu combat, attack, hotflowjooga ja bodybalance (sekä hot että tavis).

Aku kirjoitti...

Jesjes, hyvä meininki Helene! Liikkuminenhan on ihanaa, se on vain se alkuun pääseminen, mikä on joskus hankalaa. Mutta kun on kivat lajit, riittävästi unta ja aikaa, niin kyllä sekin onnistuu. Onnistut! :)

Heidi K. kirjoitti...

Moikka Helene!
BodyBalance on ainakin mukavaa :)
Oletko harkinnut sellaisia lajeja, joissa ei niinkään rehkitä kunnon tai kaloreiden takia vaan siksi että oppisi jotain muuta? Jooga tietenkin kuuluu tällaisiin ja Intiassa pääsee taatusti kokeilemaan sitä riittämiin :) Monet itämaiset lajit, ns. kamppailulajit, ovat aika koukuttavia ja harjoittelemaan houkuttelevia. Hyvä kunto tulee hauskojen treenien sivutuotteena. Itse voin suositella ainakin Tai Chita ja Judoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kahdeksan eri liikuntakertaa per viikko (tai kaksi) noin niin kuin äkkilähtönä kuntoiluun? Älä sitten ihmettele, jos alkaa tuntua pahalle jossain vaiheessa.

Noin lähtökohtaisesti kahdessa viikossa ei ehdi tapahtumaan juuri yhtään mitään (pysyvää) fyysiselle kunnolle, varsinkaan jos aiempaa aktiivista ja säännöllistä liikkumista(ustaa) ei ole takana ja sitten vielä vetää jonkin kahden viikon överitreeniputken päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä Hele :) Suunnitelmallisuus kyllä todellakin toimii !
Hyvät treenikaverit motivoi, ja myös ihana rentoutuminen saunassa harjottelun jälkeen ! Elixialla myös hyviä vaihtoehtoja. -eevi

Pirita kirjoitti...

Auts,
Mullekin tekee vähän pahaa ajatella tuollaista tehoviikkoa, jos pohjilla on suunnilleen yksi liikuntakerta per viikko. Toisaalta ymmärrän houkutuksen, kun saa viikon ilmaista treeniä :)

Koeta jos löytyisi enemmän jotain kehonhuoltoa, venyttelyä tms. noiden kaikkien "kovien" tuntien tilalle.

Anyways, tsemppiä, kiitos ihanasta blogista ja kaunista syksyn jatkoa!

ps. www.minimuffins.blogspot.com :)

Minttu kirjoitti...

Älä sitten joka treenissä huhki korkeilla sykkeillä, koska ennen hullua riuhtomista pitäisi peruskunnon olla hyvä. Ja muista venytellä, että ehdit palautua ennen seuraavaa treeniä.

Ensi viikolla voitkin sitten kirjoitella oman kehon kuuntelemisen ja levon tärkeydestä... :P

Tsemppiä ruljanssiin. Onhan se kivaa, kun voi kokeilla erilaisia lajeja.

Mä olen kokeillut noista pumppia ja kahvakuulaa. Kahvakuula on parasta, mitä Venäjältä on ikinä tullut!! Olen ihan lovena. Ja pumppi on hyvää peruskuntolihaskuntotreeniä pitkillä sarjoilla. Älä nössöile painojen kanssa. Niitä saa pois, jos alkaa liikaa hapottaa.

izzie kirjoitti...

Itsekin tykkään tehdä tuollaisia listoja ja suunnitelmia. Mutta ne vaan helposti eivät muutu vastaamaan todellisuutta. :) Blogin pitäminen motivoi kyllä liikkumaan. Tai joskus tulee mieleen, että "höh, ei oo mitään liikunta-aiheista kirjoitettavaa blogiin, täytyykin korjata tilanne" ;).

Tsemppiä liikkumiseen! :)

Jetta kirjoitti...

BodyBalance on aivan ihanaa. Tulee tehtyä lihaskuntoa, venyttelyä ja rentouduttua samalla kertaa. BodyCombatissa saa purettua aggressiot hyvin ja BodyAttack on hyvää vaihtelua juoksulenkkeihin.

Andrea kirjoitti...

Suosittelen lämpimmästi BodyPumpia, paras keinoa kehittää kaikki vartalon lihakset ja huomaa itse paljon on edistynyt. Käyn itse kerran viikkossa.

Karol kirjoitti...

Käyn itse esportissa espoossa, tosi kiva paikka! :)
bodypump lemppari! myös bodystep kiva

Helene kirjoitti...

@Anonyymi Joo, hieman etukäteen pelkäsin, että tulisi olemaan liian raskasta, mutta kun tekee pienillä painoilla, niin homma toimii. :)

@Tiia Kiitos vienkeistä! Kira oli tosiaan huippu! Kiitos vielä kerran että huomautit siitä nimivirheestä! :)

@Aku Kiitti tsempistä! :)

@Heidi K. Kiitti vinkistä. Pitää käydä tutustumassa noihin lajeihin. Missäköhän Helsingissä olisi hyviä tunteja?

@Anonyymi. Juu, tiedän että tuskin tapahtuu ihmeitä kahdessa viikossa. Pakko oli vain tsempata itseäni uskomaan niin.. :D

@Eevi Kiitti! :)

@Pirita Kiitos! :)

@Minttu Kiitos kommentista! :) Olen onneksi edelleen elossa ja kroppa voi hyvin. Kun tekee tarpeeksi pienillä painoilla, ei käy huonosti. :)

@izzie Totta! :)

@jetta. Kiitti kommentistasi. Tuo BodyAttack jää minulla kyllä testaamatta... En päässyt kyseiseen treeniin kun oli töitä. :/

@Andrea BodyPump oli superhyvä. Tykkäsin todella paljon. :)

@karol Olisi kiva kyllä testata tuota BodyStepiä. Katsotaan jos hommaan ton Esportin kortin, niin tulen kyllä menemään noille kaikille tunneille. :D Stepistä en yleensä ole jostain syystä pitänyt. :O Ehkä Esportin Step on kivempi.

Jaa blogikirjoitus kavereillesi