27. syyskuuta 2011

Maidoton ruokavalio

Vihdoin saan kirjoittaa tästä täällä blogissani. Teppo on jo hetken aikaa sanonut, etten saisi kertoa siitä täällä, mutta viimein lupa on myönnetty (muutamaan otteeseen siitä keskusteltiin kotona). Hieman synkkiä uutisia on tiedossa. Nyt näyttää nimittäin siltä, että Tepolla on maitoallergia. Siitä syystä olemme osittain tehneet ruokia ilman maitoa viime aikoina. Minä tietysti edelleen syön maitotuotteita, mutta tämä tilanne on tuonut hieman haasteita ruokailuihimme.
P1120561
Kun tällainen tilanne tulee vastaan, on aluksi todella vaikeaa alkaa miettiä korvaavia tuotteita. Emme oikeastaan oikein tienneet mistä aloittaa etsinnät. Soijajuomia meillä oli ollut kotona aina silloin tällöin entuudestaan, mutta nyt tilanne piti ottaa asteen vakavemmin. Ei maitoa missään muodossa ja sitä tuntui olevan todella monessa tuotteessa: suklaassa, karjalanpiirakoissa, juustoissa jne. Olemme nyt elelleet ilman maitoa muutaman viikon ja Tepon iho-ongelmat ja hengitysongelmat ovat parantuneet todella paljon. Eli kyllä sanoisin kotilääkärinä että kyseessä on maitoallergia eikä mm. kaniallergia jota myös epäilimme vahvasti.
Teimme viikonloppuna (tai siis Teppo teki) lasagnea ilman maitoa. Se oli haastavaa, mutta lopputulos onnistunut. Ruokaan laitoimme mantelimaitoa normaalin maidon sijaan (1/3 mantelimaitoa ja 2/3 vettä).
P1120523
Koska teidän vinkit ovat olleet viime aikoina niin hyviä, kaipaisin hieman ruokaohjeita, joihin käyttäisin soijamaitoa. Sain nimittäin kuin tilauksesta alpro soya plus -tuotetta testiin (kuvassa).
Rauhallista ja leppoisaa iltaa kaikille! Kuvassa minä ja Teppo Tallinnassa. 

16 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Maitoallergia onkin varmasti, ainakin aluksi, aikamoinen haaste! Suomi on vähän sellanen "maitomaa" muutenkin. Tuntuu vieläkin, että on jotenkin kummallinen, jos ei juo maitoa, tai saati sitten, jos uskallan tunnustaa, että en pidä maidosta! Mielestäni se on pahaa. Mutta juustot, jogurtit ja rahka maistuu, joten ihan maidotonta elämää en itse elä.

Oletko tutustunut Elinan Chocochili blogiin? Vegaanisia, eli maidottomia ohjeita ja sieltä varmaan löytyy maidon korvaustapoja laidasta laitaan.
http://chocochili.net/

Tämä tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin mistä ohjeita löytyisi.

Anonyymi kirjoitti...

Olin itse muutaman vuoden täysin maidottomalla ruokavaliolla. Nykyään pystyn käyttämään maitotuotteita jonkin verran.

Soija- ja kauramaitotuotteilla pystyy korvaamaan kaikki maitotuotteet, paitsi rahkan, jolle en itse ole keksinyt hyvää korviketta (toki, jos pystyy käyttämään esim lampaan tai vuohen maitoa, niin Helsingissä ainakin Lasipalatsin Maatilatorilla on ollut vuohenmaitorahkaa). Hankaluuksia aiheuttaa lähinnä kahvilassa käynti, ravintoloissa on helpompaa tilata maidoton ateria, mutta useimmissa kahviloiden leivonnaisissa on maitoa.

Itse käytän leivonnassa yleensä kauramaitoa ja puuron seassa ja kaakaossa soijamaitoa.

-Kata

Johanna kirjoitti...

Paula Heinosen ja Satu Silvon kirjassa Satumaista voimaa arkeen on hyviä maidottomia reseptejä..mm. lasagne jossa "valkokastike" tehdään kauramaidosta. Ollaan tehty sitä monesti ja ai että on hyvää!

Nora kirjoitti...

Noora Shinglerin blogeissa (http://kemikaalicocktail.blogspot.com/ ja http://uusimusta.squarespace.com/kemikaalicocktail/) ja kirjassa (Marjoja ja Maskaraa)on maidottomia reseptejä.

Itsekin tulee käytettyä kauramaitoa useissa tilanteissa maidon korvikkeena, koska maito ei vain sovi vatsalle.

Miranda kirjoitti...

En ymmärrä miksi maitoallergia on valitettavaa tai miksi ei voisi tehdä maidottomia ruokia. Mutta olenkin aina ollut vähämaitoinen ja nykyään maidoton.
Melkein mistä tahansa kaupasta saa Suomessa nykyään kasvisrasvavalmisteita ja soijavalmisteita.
Kaurakerma on kuulemma paras kerman korvike esim sienikastikkeisiin, mutta itse en ole sitä _vielä_ kokeillut.

Jenni kirjoitti...

Miranda, onhan se ihan eri asia olla vapaaehtoisesti maidoton, kuin että on allerginen.

Helene kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

@Jenni Minä rakastan maitotuotteita ja en voisi kuvitell aolevani ilman niitä. Juusto on aivan lempparini ja nyt tämä kotitilanne kyllä harmittaa hitusen. Mutta onneksi vaijtoehtoja on olemassa.
Pitää tutustua tuohon blogiin. Vaikuttaa hyvälle ensi silmäyksellä.

@Kata Pitää testata tuo kauramaito! Kiitos vinkistä. :)

@Johanna. Pitää ehdottomasti testata!

@Nora Nooran blogia olenkin jo jonkin verran seurata, mutta pitää nyt metsästää näitä reseptejä.

@Miranda Pitää testat tuo kaurakerma. :) Minusta on valitettavaa jos ei voi syödä mm. juustoja tai jogurttia aina silloin tällöin. Rakastan myös luomumaitoa. :)

@Jenni Olen kanssasi samaa mieltä. Yllätyin itsekin todella paljon kun huomasin kuinka monessa tuotteessa on maitoa.

Anonyymi kirjoitti...

Luomu kookosmaito on myös ihanaa, puhumattakaan mm. Antivirus ja bakteeriominaisuuksista!

- eevi

Anonyymi kirjoitti...

Maustamaton soijajukurtti on mainiota, sopii leivontaan, ruoanlaittoon yms. Jos sitä valuttaa yön siivilässä, niin saa rahkamaisen koostumuksen tai täydellisen pohjan esimerkiksi tsatsikille.

Lasagneen kannattaa laittaa maidon asemesta kaurakermaa (plus vettä) ja oluthiivaa, josta tulee juustoinen maku.

T.Virpi

Elina kirjoitti...

Omasta mielestäni soijatuotteissa on ikävä sivumaku, mutta kauratuotteet ovat hyviä. Esimerkkinä mainittakoon, että soijajäätelö ei ole kovinkaan hyvää, mutta kaurajäätelö on melkein verrattavissa tavalliseen jätskiin. :)

Johanna kirjoitti...

Juustoista ym..joillekinhan sopii tuo vuohenmaito/lampaanmaito vaikka lehmänmaitoa ei sietäisi, silloin oikea feta ja vuohenjuusto ovat sallittujen juustojen listalla.

Liisa kirjoitti...

Hei! Ikävä kuulla, että Tepolla on maitoallergia. Suosittelisin etsimään vielä soijattomia vaihtoehtoja. Itse käytin kasvissyöjänä runsaasti soijatuotteita, ja aina oli jonkinlaisia vatsaoireita. Nyttemmin olen oppinut, että soijalla on monia muitakin epäedullisia vaikutuksia terveyteen. Olenkin pyrkinyt karsimaan ruokavaliostani soijan mahdollisimman tarkkaan sairastuttuani kilpirauhasen vajaatoimintaan, ja olo on parantunut huomattavasti. Alla linkki selkeään artikkeliin aiheesta.

http://www.aitoterveys.fi/Soija.php

Matilda kirjoitti...

Maitotuotteethan ei ole kovin hyödyllisiä/tarpeellisia ihmiselle muutenkaan, suosittelen tutustumista vegaaniruokavalioon - Alicia Silverstonen the kind diet on tosi hyvä aloituskirja, suosittelen myös the china studya

Sanna kirjoitti...

Soija sisältää paljon kasviestrogeenejä, joten etenkään miehille ei ole kovin suositeltava vaihtoehto:)

Kaisa H. kirjoitti...

Moikka Helene! Maidoton ruokavalio ei ole itse asiassa lainkaan kurja homma edes juustoja, voita ja kermaa rakastavalle. Vanhimmalla lapsellamme todettiin maitoallergia alkuvuodesta, ja olemme siitä asti totutelleet maidottomaan ruokavalioon. Reilun puolen vuoden kokemuksella voin todeta, että ihan yhtä hyvää sapuskaa saa korvaavilla tuotteilla ihan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Blogistani löydät maidottomia ruoka- ja leivontaohjeita: http://kokatessaroiskuu.wordpress.com T: Kaisa H.

Myotess kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä :)

Omakohtaisesti olen pari vuotta sitten pudottanut lehmänmaitotuotteet minimiin, koska sain niistä huonon olon (myös laktoosittomista). Elimistöni ei siis todennäköisesti kestä maidossa olevaa proteiinia. Sen jälkeen olen siirtynyt käyttämään riisimaitoa/ruokakermaa, mantelimaitoa, soijatuotteita, kookosmaitoa/kermaa, jolloin on ollut pakko soveltaa ruuanlaitossa. Varsinkin riisimaidon olen havainnut hyväksi ruuanlaitossa, koska siinä on suhteellisen mieto maku esim. mantelimaitoon nähden. Sanoisin että hieman hylamaitomainen, miedon makea maku. Sopii hyvin siksi normaaliin ruuanlaittoon ja leivontaan. Avomieskin on syönyt mukisematta.

Tsemppiä kokkaukseen! :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi