29. elokuuta 2011

Elossa ollaan!

Tänään hieman sähköpostittelin muutaman bloggaajan kanssa ja viiitsit kun tuli nolo olo, kun tajusin että blogini on elellyt hiljaiseloa jo hetken aikaa. Jotkut ovat ehkä miettineet, että mitä minulle on tapahtunut ja tässä tulevat kuulumiset, eli elossa ollaan! :) Syyt hiljaisuuteeni löytyvät myös tuolta tekstistä, mökkikuvieni joukosta.

Paino
Olen samassa painoluokassa kuin viimeksi, eli -9.2kg. Jeejeejee! Rakastan "uutta" kroppaani ja on ihana pitää vaikka vain mustaa pitkää paitaa ja tuntea siltä, että näyttää hyvälle. Tämä laihtuminen on vaikuttanut tyyliini todella paljon. Olen alkanut käyttää korkokenkiä, hameita ja mekkoja, helmiä, sormuksia ja pitämään hiuksia auki. Minusta on omasta mielestäni tullut paljon naisellisempi. :D
P1100876
Työt
Olen kaksi viikkoa tehnyt töitä aamusta iltaan. Healthcoach-minä ei ole olekaan ollut tästä tyytyväinen. Päivätöiden jälkeen olen vielä touhunnut omien konseptieni parissa. Olen suoraan sanottuna ollut aivan lopussa ja jotenkin olen viime voimillani aina puristanut joitakin työ- tai projektijuttuja kasaan. Minulla on niin paljon kaikkea mielenkiintoista meneillään, etten ole oikein voinut olla tekemättä. Esimerkiksi nyt lopetin hommat vasta klo 22.40 illalla ja sitten päädyin vielä tänne blogiin rustaamaan ajatuksiani. En vain voinut olla bloggaamatta. :)
P1100801
Vapaa-aika
Vapaa-aikaa ei paljoa ole ollut. Ja jos on, niin se on mennyt Tallinnassa (kämpän etsintä on edelleen käynnissä), mökillä (postauksen kuvat sieltä) tai sitten leffoja katsomalla. Ja sitten olen löytänyt uuden harrastuksen... Kirjoittamisen. En nyt muista olenko kertonut täällä sitä, että olen alkanut kirjoittaa kirjaa? Mutta joo, sitä olen puuhannut. :D Olen jäänyt siihen enemmän tai vähemmän koukkuun ja nyt taidan olla jo sivulla 48 (aloitin Egyptissä sen rustaamisen, tai kotimatkalla lentokoneessa). Se on muodostunut oikein superkoukuttavaksi jutuksi, sillä kirjani on romaani ja siitä on tullut melko jännä ja paikoitellen myös aika pelottava. Haluaisin kirjoittaa sen mahdollisimman nopeasti loppuun, jotta se ei pyörisi päässäni niin paljoa. Koska olen visuaalinen ihminen, näen tuota kirjaa aina kirjoittaessa kuin katsoisin sarjaa ja jotkut kohtaukset/kuvat voivat olla todella jänniä ja en saa niitä pois päästäni.
P1100792
Nyt nukkumaan!

5 kommenttia:

Miinus Kymmenen kirjoitti...

Löysin blogisi hiljattain, ja ehdin monesti käydä katsomassa että eikö jo tulisi uutta tekstiä, eli iloinen yllätys tänä aamuna :-)

jarna kirjoitti...

Myös täällä paljon (liikaa) mielenkiintoista meneillään.

Kirjan kirjoittaminen on iänikuinen haaveeni, mutta vielä ei ole sen aika.

Kiva kuulla sinusta!

Nora kirjoitti...

Mahtavaa, että siellä ollaan menossa vauhdilla eteenpäin! :) Ja vielä parempaa on kuulla välillä kuulumisia! :) Tsemppiä!

heinis kirjoitti...

Wow! :D Sä olet kyllä niin super Duracell-pupu, ettei mitään rajaa!!! :)

Helene Auramo kirjoitti...

@miinus kymmenen Kiitos kommentistasi! Yritän päivittää hieman useammin ja jo tänään tsemppasin ja kirjoitin pienen jutun. :)

@jarna kiitos! :)

@Nora Kiitos! Ehkä se luovuusjuttu tulee lähiaikoina.. :Koetan jaksaa kirjoittaa. :)

@heinis. Kiitos. :) Jos tuo nyt on positiivista olla Duracell. :D

Jaa blogikirjoitus kavereillesi