15. kesäkuuta 2011

Syntymäpäivä!

Tänään on syntymäpäiväni! Jee! :) On ollut jotenkin todella ihanaa saada niin paljon onnitteluja Facebookin kautta. Ne ovat todellakin piristäneet päivääni.
P1090657
Olen elellyt hiljaiseloa blogini suhteen, sillä minulla on ollut niin tuhoton kiire kaiken kanssa ja iltaisin en vain yksinkertaisesti ole jaksanut istua koneen ääressä vaan olen pyrkinyt rentoutumaan, urheilemaan tai vaan hengaamaan. Joinain päivinä olen ollut huonolla tuulella ja jotenkin niinä päivinä blogin kirjoittaminen ei vain luonnistu ollenkaan. Pyrin jatkossa päivittämään tätä kyllä hieman useammin, ettei näin pitkää taukoa kuin viikko tulisi jatkossa. Saara kävi kivasti muistuttelemassa, että pitäisi tänne bloginkin puolelle tulla vierailemaan. :)

Miten olen syönyt?
Eilen ja tänään olen ainakin syönyt hyvin. Kävin CocoviBarissa hakemassa pirtelön lounaaksi. Namnamnam. Tänään olen syönyt lounaaksi feta-salaatin. Seuraavaksi lähden töistä kotiin ja ajattelin tehdä mustikkasmoothieta. Olen juonut paljon teetä ja vettä viime päivinä. Ostin uutta teetä töihin Ruohonjuuresta ja olen nautiskellut siitä oikein kunnolla. Jonkin verran olen myös syönyt epäterveellisesti, sillä olen ollut puhumassa eri seminaareissa. Siellä olen syönyt kasvisruokaa (joskus kalaa) ja riisiä tai jotain viljatuotteita. Mutta kaiken kaikkiaan ruokatilanteeni on kondiksessa. :)
P1090259
Kesä näyttää lupaavalta. Lomani alkaa muutaman viikon päästä ja se on noin kaksi viikkoa pitkä ja aion omistaa sen terveydelle. Aion joka päivä tehdä ruokaa kotona ja rauhoittua oikein kunnolla. Nyt vielä pinnistän viimeiset vedot töissä ja sitten pääsen tuulettautumaan.

5 kommenttia:

Nova Melina kirjoitti...

Onneksi olkoon! :) Onpas taas herkullinen ruokakuva.

Saara kirjoitti...

Upeinta synttäriä!

Karol kirjoitti...

Onnea! :)

Taina kirjoitti...

Onnea ja ihanaa lomanodotusta!

Helene kirjoitti...

Kiitos kaikille! :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi