9. toukokuuta 2011

+5kg ja muita sattumuksia tältä päivältä

En voinut vastustaa kiusausta olla laittamatta tuota otsikkoa. :) En siis oikeasti ole lihonnut viittä kiloa, vaan olin tänään  Huomenta Suomessa suorassa lähetyksessä töideni takia. :D Ja kyllähän siellä ruudussa näyttää aina isommalta kuin on oikeasti. Tuli sekin taas todettua.
Picture 3368
Tänään minulla on ollut kiva päivä töissä ja olen ollut hyvällä tuulella sekä innoissani monesta eri asiasta. Osa on ollut pieniä juttuja ja toinen puolisko suurempia.
Muutama sana ruokailusta tähän väliin
Jokainen päiväni on aika erilainen ja siksi esimerkiksi ruokailun suunnittelu on melko vaikeaa. Siihen joutuu oikeasti panostamaan todella paljon. Tässä on muutama pikavinkkini kiireisiin päiviin:
a) Muista syödä aina muutaman tunnin välein. Mitä pidempiä välejä on ruokailujesi välillä, sitä enemmän sinun tekee mieli erilaisia herkkuja.
b) Pyri välttämään kaikkia pasteijoita ja muita pikaruokia (vaikka tekisi mieli kuinka paljon). Olen antanut itselleni luvan syödä esimerkiksi pasteijoita jos minulla ei ole nälkä... Voit huomata, ettei niitä tee enää mieli.
c) Muista myös, että joskus kun sinulla on nälkä, se voikin johtua vain janosta. Viimeksi näin kävi minulle eilen.
Tämän päivän kulku
Mutta sitten hieman päiväni kuulumisiin. En kyllä ole aivan varma, että kiinnostaako nämä päivän kulku -postaukset ketään blogissani, joten kommenttiosiossa voi antaa palautetta. :) Päiväni meni jotakuinkin näin:
Heräsin koko yön tunnin välein, koska jännitin aamun suoraa lähetystä niin paljon. Aina kun jännitys iski ja panikoin sitä, että menisin tv:ssä aivan sekaisin, muistelin Jani Toivolan oppeja siitä, että minun tulisi vain yrittää olla läsnä haastattelussa. Hänen vinkkinsä on tepsinyt aiemminkin, joten sain itseni rauhoitettua ja tsempattua tuolla ajatuksella. :)
6.00 herätys
6 -8.15 jännitystä ja valmistautumista (en jännitykseeni pystynyt edes syödä aamupalaa)
8.05-8.15 suorassa lähetyksessä Maikkarilla
Helene Auramo
Minun oli suorastaan pakko laittaa tuo kuva itsestäni tähän blogiin, sillä niin nätisti oli maskissa laitettu hiukseni. En malta odottaa että GHD:ni saapuisi kotiin ja voisin tehdä kiharoita myös kotona.
8.45 Saavuin töihin ja yllätyksekseni kaikki olivat heränneet tänä aamuna töihin todella aikaisin, joten siellä oli heti todella kotoisaa. :)
11.00 Ruokailin työkavereiden kanssa Perhossa. Salaatti oli taas aivan mielettömän hyvää. Namnamnam.
12.00 Käväisin Rautatientorilla Valion Kotiruoka LIVE -tapahtumassa, jossa tämän päivän aiheena oli luomu. Valio on meidän asiakas ja siitä syystä siellä pyörin. Suosittelen kyllä katsomaan noita live-kokkailuvideoita netistä. Itsekin olen vielä illallakin niitä seurannut (ihan vapaa-ajalla siis). :)
P1090158
13-18.30 Töitä, töitä ja töitä
Kotiin lähtö tapahtui klo 18.30 ja koska olin niin hyvällä tuulella ja inspiroitunut edellisen päivän Tommy Hellstenin kirjan lukemisesta ja lukijoideni kommenteista, päädyin kävelemään kotiin. Halusin nauttia luonnosta ja ihmisvilinästä, äänistä, hajuista ja eri väreistä. Matka oli ihana, minkä toivottavasti voitte aistia alla olevista kuvista. Kotimatkallani on todella paljon kauniita juttuja, joita en ollut huomannut aiemmin.
P1090213
P1090218
P1090221
P1090225
Mahtavaa päivänjatkoa kaikille! Niin ja kiitos teille myös siitä, että viime viikolla blogissani käytiin 4000 kertaa, mikä on HelloHelenen ennätys. :)

3 kommenttia:

vacuum kirjoitti...

Mistä tuossa haastattelussa oli kyse? Olisiko mahdollista nähdä kyseinen pätkä? :) Asun ulkomailla ja kaipaan ihan sairaasti Maikkarin aamu-tv:tä. Lauri Karhuvaara :(<3

Milla kirjoitti...

Olit tosi kaunis ja pätevä siinä maikkarin haastattelussa! Ihan vahingossa sut bongasin sieltä ja ajattelin että täytyy tulla kertomaan sulle tänne että olit eduksesi!
-Milla

Helene kirjoitti...

@vacuum Aihe oli sosiaalisesta mediasta. Eli olen normitöikseni sosiaalisen median toimiston toimari ja olen aika usein antamassa erilaisia lausuntoja aiheesta.

@Milla Kiitos! :) Hahah. Itse en ole sitä viitsnyt katsoa kun en tykkää katsoa omia haastiksiani koskaan. :D

Jaa blogikirjoitus kavereillesi