6. helmikuuta 2011

Sunday Check-in: -1.3kg (Total -4.3kg in six weeks)

Olen tällä viikolla laihtunut yhteensä 1.3kg ja se merkitsee sitä, että kokonaisuudessaan olen laihtunut nyt 4.3kg (mikä on 43% tavoitteestani). Jihaa! Tällä viikolla olen toistaiseksi laihtunut eniten verrattuna muihin viikkoihin ja syynä siihen on aivan varmasti joka-aamuiset bootcamp-treenit. En keksi mitään muuta selitystä. Voin siis suositella kyseisiä treenejä kaikille. Kirjoitan bootcampista vielä erillisen jutun myöhemmin.
P1060660
Viikon huonot ruokailutunnustukseni tulevat tässä:
- eilen söin ensimmäisen leivoksen (Runebergin tortun) kuuteen viikkoon. Se oli minusta hyvää, muttei mitään sellaista, että haluaisin syödä sitä joka viikko).
- Söin yhden pussin pistaasipähkinöitä (muistaakseni keskiviikkona). Minulla oli ilmeisesti kova suolan puute tai niin järkeilin jälkikäteen. Ostin perjantaina punaista Hawaijilaista suolaa ja olen lisännyt sitä ruokiini.
- Olen juonut viiniä ja olutta (mutta en mitenkään paljoa). Minun tuntuu olla vaikea päästä eroon oluesta, joten olen sallinut itselleni pieniä annoksia.
- Olen syönyt ehkä yhteensä kolme karjalanpiirakkaa iltaisin. Teppo rakastaa niitä ja hänellä on niitä aina varastossa. Joskus kun minulla on kauhea nälkä, tulen syöneeksi yhden.
Siinäpä ne olivat. Eipä tunnu pahalle tunnustaa koska jos mietin koko viikon kannalta, niin eipä tuossa nyt paljoa huonoja juttuja ollut kokonaisuudessaan.
P1070022
I have lost 1.3 kilos this week and this means 4.3 kilos in total. I'm thrilled and couldn't be more happier. 

3 kommenttia:

chloé kirjoitti...

Hei, ajattelin kysyä et mitä syöt aamupalaksi bootcamp -päivinä? Entä juotko jotain palautusjuomaa sen jälkeen?
Mulla varsinkin aamutreenit on vähän hankalia, pitäis ehkä tehdä aamupalat illalla valmiiksi :)

Erika kirjoitti...

Toihan on ihan mielettömän hyvä pudotus viikoksi kun ei kyse ole mistään alku nesteet-lähtee-meiningistä.
Seurailen suurella mielenkiinnolla bootcamp-kokemuksiasi ja haaveilen, josko itsekin jaksaisi edes joskus nousta ennen töitä aamujumpalle.

Helene kirjoitti...

Moikka chloé! :) Parhaiten mulla toimii aamulla lasi smothieta ennen treenejä: 1 lime, 1 greippi, 1 kurkku, hieman macaa ja 1 nippu persiljaa. Suosittelen tekemään illalla valmiiksi. Muuten ei siitä ainakaan mulla tulisi yhtään mitään. :D

Moi Erika! Niin on, olen itsekin todella yllättynyt. :O ja onnellinen samalla. Mulla toi yhden viikon bootcamp-testaus loppui ja nyt kyllä harkitsen, että aloittaisin sen oíhan tosissani. Eihän tuota voi jättää kesken kun tulokset on noin hyviä! :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi