13. helmikuuta 2011

Sunday Check-In -0.2kg (Total -4.5kg in seven weeks)

Good evening! Tänään minulla kesti iltaan saakka tämän päivityksen kirjoittaminen, sillä olen koko päivän touhonnnut sitä sun tätä, pääosin olen siivonnut ja laittanut ruokaa. Ja sitten välissä katsonut elokuvia, kuten "Mitä nainen haluaa?". Se oli ihan hyvä, ei mikään erikoinen, mutta juuri sopiva tähän vapaapäivään.
Mutta sitten itse asiaan. Kuten otsikosta näkee, olen laihtunut tällä viikolla huomattavasti vähemmän kuin viime viikolla. Syy on selkeä: liikunta. Viime viikolla liikuin (bootcampasin) joka aamu ja tällä viikolla, noh häpeissäni kerron, että jumppasin vain kerran. Siis yhden kerran tein Tracyn treenin. Voi minua. :(
Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, sillä muutos voi tapahtua jo tänään. Ensi viikolla aion tsempata heiman enemmän liikkumiseni suhteen ja sitä seuraavalla viikolla aloitan tehotreenit. Siitä lisää myöhemmin.
Muuten tässä viikossa ei ole ollut paljoa hävettävää. Söin hieman vaaleata pastaa ja ostin Ruohonjuuresta jotain terveellisempiä sipsejä (jotka olivat ihan hyviä) ja sitten söin kotona tehtyä pitsaa (parhaista aineksista tehtyä tietysti). :) Join myös olutta perjantaina ja eilen viiniä sekä olutta Miksun läksiäisissä. suklaata on mennyt viikon aikana ehkä kaksi levyä. Ostin Ruohonjuuresta uutta luomusuklaata, josta tuli uusi lempparini. Laitan siitä erillisen postauksen myöhemmin.
P1070260
P1070265
P1070269
Kuvassa muuten aamupalani, hedelmäsmoothie by Teppo. Ihanaa kun hän on alkanut myös oppia näiden tekoa. Tänän olen syönyt tuon lisäksi tomaattikeittoa, palan itse tehtyä pitsaa, puolikkaan sämpylän itse tehty) ja siinä se taisi ollakin. Pitää käydä hakemassa jotain syötävää. Alkoi nälkä yllättää kun katselin noita kuvia ylhäällä ja kirjoittelin ruoasta. :D
Hello my lovely English speaking readers. I got a first English comment yesterday, which I'm thrilled. Thank You Lusse! :) 
Nothing new here in my life, except I've lost 200g, which means that I've lost 4.5 kilos in total. I'm happy that I've lost 200g, but it is much less than last week when I did exercising every morning. I think I've learnt my lesson: exercise more and try to do it in the morning. 

3 kommenttia:

Lusse kirjoitti...

I have been following your blog for a while and I must say it has been inspiring! Keep up the great work you have been doing!

Helene kirjoitti...

Thank you Lusse! I try to do my best. English is a bit challenging, but because I have some readers outside Finland I think I have to do this in English also. :) Where are you from? How didi you find my blog? Do you write your blog too?

Lusse kirjoitti...

I am not a very disciplined blogger, I start writing for few days and I lose the interest, shame on me. I live in Finland and I found your blog through reading some start-ups blogs in Finland(I ended up reading yours and there was a link to this one). Your quest for a healthier life has kept me interested and I must say I will start trying those smoothies recipes asap I have the courage to plan my day with more responsibility!

Jaa blogikirjoitus kavereillesi