28. joulukuuta 2010

Bye Bye Mr. Coffee

Vaikka kurssilla ei mitenkään sanota että kahvi olisi kiellettyä (suositellaan juomaan todella vähän), olen päättänyt lopettaa sen kokonaan. Ja siitähän on tietysti seurannut kova päänsärky. Voi kun se katoaisi nopeasti! Se on jatkuvaa ja sitä on kestänyt kaksi päivää (lopetin kahvin juomisen kolme päivää sitten). Voitte vain kuvitella kuinka olen toivonut sitä kahvia, jotta saisin päänsäryn pois. Kurssilla itse asiassa kehoitetaan vähentämään kahvin juontia asteittain ja vaihtamaan sitä esimerkiksi vihreään teehen. Mutta minun oli pakko lopettaa se kokonaan ja heti. Uskon että näin on minulle parempi.
iPad+ StyleLoving
Tässä hieman taustatietoa kahvinjuomisestani ennen: olen aloittanut päivän aina kahvilla ja sitten juonut sitä vaikka kuinka paljon, veikkaisin että jopa kuusi kuppia päivässä (isoja kuppeja) ja tietysti energiajuomaa aina silloin tällöin jos olo on ollut hieman väsynyt. Niihinkään en aio muuten enää koskea. :)
Minulla on vielä hetki joululomaa jäljellä ja toivon, että kahviaddiktioni olisi ohi ennen töiden alkua, sillä töissä tulee juotua kahvia lähes joka palaverissa. Ja kun työt alkaa, en aio koskea kahviin ollenkaan, ehkä joissain poikkeustapauksissa kuitenkin (esimerkiksi mummoni luona) saatan ottaa yhden kupin.

I've been without any coffee for two days now and I've been having a major headache (of course). I used to drink a lot of coffee everyday (about six cups a day) and I expected this to happen... I just wish the headache would go away before my work starts... You know how difficult it is to attend to meetings and not drink coffee when everyone else is drinking? I guess I just take my water bottle to the meetings and I'll be ok. :D

2 kommenttia:

Heidi K. kirjoitti...

Hello Helene :)

Suosittelen vaihtamaan kahvin vihreään teehen. se toimii. Pelkkä vesi ei palkitse juojaansa kun muilla on edessä aromikkaan tuoksuinen tuore kahvi. Hyviä teevaihtoehtoja löytyy mm. eerikinkadun tee-kaupasta. Luontaistuoteputiikeista saatavista oon tykänny mm. jooga-tee (joo, hullu nimi ;) merkistä.
Sitten kun on päässyt eroon kahviaddiktiosta selviää ns. pakkokahvitilanteissakin vesilasin voimin :)
Nimimerkillä "itsekin kahviaddiktion kuriin laittanut"

Helene kirjoitti...

Kiitos Heidi kommentistasi!

Joo, olen ostanut kotiin kasan eri teelajeja. Vihreä on yksi niistä. Jooga-tee kuulostaa mielenkiintoiselle! Pitää kokeilla. :)

Jaa blogikirjoitus kavereillesi