12. syyskuuta 2010

Luottokampaajan metsästystä

Sunnuntai. Ihana päivä herätä aikaisin ja ottaa kuppi kahvia oikeaan käteen ja vasempaan leipää. Tänään aamupala ei tullut sänkyyn vaan se syötiin ihan keittiössä kanien pörrätessä jaloissa. Aamupala ei ollut se terveellisin, mutta viikonloppuna voi hieman fuskata. :) 
Tänään ohjelmaani kuuluvat seuravat asiat:
1) Videoprojektin nettisivun leiskan tekeminen (Tuukka saa mustaa, niin kuin hän tilasi).
2) Kosmetiikkanettisivun brändäys ja wireframet. 1. versio.
3) Indiedaysin etusivuleiskan esitys Esalle ja Jennile.
4) Kirjoituksen aloittaminen Markkinointi & Mainontaan
5) Oman gradun kirjotusta. Aiheeni on sosiaalinen nettishoppailu. Ajattelin tehdä hieman alan benchmarkia tänään. Kauppiksesta olen jo valmistunut (KTM) ja aloin jo kerran aiemmin tehdä Taikiin gradua, mutta aiheeni olikin sitten olosuhteiden takia mahdoton. Tästä uudesta graduideasta minulla todella hyvä fiilis ja uskon sen valmistuvan syksyn aikana. 
P1030898
Illalla ajattelin lukea Linda Olssonin kirjan "Sonaatti Miriamille". Gummerus lähettää minulle aina toisinaan kirjoja jostain minulle tuntemattomasta syystä. Se on ihan piristävää. :D
Edellä mainittujen tehtävien lisäksi, jatkan Helsingin parhaan kampaajan metsästystä. Laitoin jo yhdelle tutulleni kyselyn aiheeseen liittyen. Haluaisin hieman uutta hiuksiini (ja ei mustaa väriä, mitä kaikki aina suosittelevat minulle). Tämän lisäksi tarvitsisin kampaajaa laittamaan hiuksiani ihan kampauksellekin noin 1-2 kertaa kuussa. Mitä mieltä olette tästä hiusväristä, jonka löysin uusimmasta Bazaarista? Taidan haluta jotain tuollaista. :)
P1030893
Eli kaikkea kivaa sitä tähän päivään mahtuukin. :-) Nyt pitäisi tehdä päätös siitä, että mistä aloittaisin.

Ei kommentteja:

Jaa blogikirjoitus kavereillesi