3. heinäkuuta 2010

Loma jatkuu

Eilen oli taas mahtava lomapäivä. Aamulla vain löysäilin kotona, mutta iltapäivällä virkistyin ja menin tapaamaan kaveriani Joria, jonka kanssa meillä on menossa pieni projekti. Tai oikeastaan se projekti aloitettiin virallisesti eilen. Siitä lisää myöhemmin ehkä myös tässä blogissa. :)

Päädyimme Kampin keskuksen ylimmän kerroksen Johto Cafeeseen, jossa on muuten minusta Suomen parhaat salaatit, etenkin kana-feta-sipuli-salaatti parmesan-dijon-kastikkeella on ihan mielettömän hyvää. Syön siellä aina sen saman, mutta tällä kertaa otin siihen myös herkkusieniä.

Johto Cafe

Tästä me suuntasimme Mbarin terassille ja sinne saapui sitten myös Ville, Karri ja Teppo. Jorin paita (tuossa alla) oli minusta niin hieno, että siitä oli pakko ottaa kuva. :) Myönnän, että olen nörtti ja pidän kaikesta tietokoneisiin liittyvistä asioista, vaikkei se ole tässä blogissa ehkä vielä paljoa näkynyt.

Jorilla on myös himoitsemani iPad, jonka myös minä aion ostaa. Karrillakin oli se ja Villen oli juuri matkalla Suomeen, Teppo oli jo melkeen tilaamassa yhtä. :D Eli tuntuu, että se on nyt kaikilla tekkityypeillä tai juuri tilauksessa. Ja onhan se on aivan uskomaton. En malta odottaa sitä, että se tulee Suomeen ja saan sen. :)

P1020394

Aurinko porotti ja istuin monta tuntia selkä aurinkoon päin ja yllätys, yllätys kun selkäni on nyt aivan punainen ja palanut... Toivottavasti se vaihtuu rusketukseksi. :) Paitani ei tosin ollut rusketusrajoihin se paras mahdollinen, sillä se oli se Wangin valkoinen toppi, joka on aika iso keskeltä selkää... Vaikea selittää... :D Laitan kuvia siitä paidasta tänne myöhemmin, sillä se on aivan ihana.

P1020426
P1020427

Ilta jatkui lempiravintolaamme Dong Bei Hu:hun, jossa söimme haudutettua munakoisoa ja kanaa ja paprikaa. Otamme ne Tepon kanssa aina, sillä emme ole Helsingissä keksineet vielä mitään parempaa. :) Eat.fi-palvelun Tina alunperin suositteli haudutettua munakoisoa ja ekan kerra jälkeen jäimme siihen koukkuun.

Sieltä suuntasimme vielä Espan puistoon ainoastaan hengaamaan ehkä tunniksi. Sitten me Tepon kanssa suuntasimme kotiin ja minä taisin nukahtaa lähes heti.

P1020473
P1020480
P1020487
P1020498
Päivä oli siis jälleen ihana ja olen todella onnellinen. :)

Tästä tulevasta päivästä en osaa vielä sanoa mitään sen suhteen, että kuika "ihana" se tulee olemaan, sillä olemme Tepon kanssa aloittaneet tänään kuntokuurin. Eli lähdemme lenkille nyt! :D

Ei kommentteja:

Jaa blogikirjoitus kavereillesi