25. heinäkuuta 2010

Pori Jazz ja Tori Amos

Olin vierailemassa Pori Jazzeilla pariinkin otteeseen viime viikolla. Keskiviikona kävin siellä eräässä tilaisuudessa puhumassa. Teppo tuli sinne iltapäivällä ja jäimme hotelliin yöksi. Oli aivan mielettömän ihanaa, sillä emme ole tainneet Tepon kanssa olla koskaan yhdistetyllä loma- ja työmatkalla. Tuohon voisi tottua! :)

Torstaina päivänä kävimme hieman tutustumassa Suomi Areenaan. Minusta tuli Martti Ahtisaari fani. Hän sanoi jotain neuvotteluista, mikä jäi mieleeni: "Mikään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu". Tämä oli mielenkiintoinen idea, jota en ole aiemmin ajatellut.

P1030162
P1030201
P1030188

Perjantaina päädyin Poriin uudestaan ja tällä kertaa Sulakkeen vieraana. Yritys oli varannut oman VIP-aition, jossa oli aivan uskomaton ruoka ja seura. En tiedä, miten olisin laittanut paremmaksi. :D Illan kruunasi se, että pääsin kuuntelemaan yhtä lempiartistiani, eli Tori Amosia.

P1030257
P1030237
P1030270
Tori Amos oli loistava (kuten hän on aina). Hän olisi tosin voinut soittaa vielä paljon kauemmin... Keikka tuntui siis aivan liian lyhyeltä. Toisaalta olisin voinut kuunnella häntä vaikka kuusi tuntia yhteen putkeen kyllästymättä. :). Tässä soittolistaa joistain kappaleista, joita hän esitti Jazzeilla.

P1030248
P1030243
Jaffa on yksi IRC-Gallerian perustajista. Huipputyyppi!
P1030299
P1030301

20. heinäkuuta 2010

Ensimmäiset työpäivät

Työt ovat alkaneet ja päivät ovat kuluneet toimistolla ja illat kirjoja lukiessa ja kanin puuhia seuratessa (Papun koulutus vie aikaa). Eilen illalla inspiroiduin lukemaan 200 sivua. En vain yksinkertaisesti saanut nenääni irti kirjasta nimeltä "Open Leadership". Suosittelen kaikille yritysjohtajille kyseistä kirjaa. Siitä sai paljon ideoita ja uusia ajatuksia siitä, miten pystyy kehittämään itseään töissä.

P1030132

Varoitus etukäteen! Tässä seuraa hieman kaverihehkutusta! :D Ne, jotka eivät voi sietää sitä, suosittelen hyppäämään seuraavaan kappaleeseen. :D ...Iltapäivällä kävin lounaalla ja kahvilla yhden startup-idolini ja kaverini kanssa. Hän on Kaitsu, joka on ikuinen yrittäjä koko sydämestään. Uskon, että hän tulee menestymään elämässään ja menestyy jo, sillä hän tekee sitä mitä haluaa ja mihin hänellä on intohimo. En ollut nähnyt häntä kuukausiin ja nyt kun tapasimme tulin taas muistaneeksi, miksi pidän hänestä niin paljon. Harva ihminen on niin hieno kuin hän on.

Kaitsu

P1030140

Eräs pieni asia piristi myös aamuani. Kävin nimittäin hakemassa postista paketin ja sieltä paljastui Gwen Stefanin LAMB-tuoksu. Edellisen pudotin lavuaariin ja se meni sadoiksi paloiksi... :( Ostin tämän uuden alle 40 euron hintaan nettikaupasta ja tein kyllä parhaat kaupat vähään aikaan (normaali hinta yli 60€). Kotiin oli myös kiva tulla kun Teppo heti ensimmäisenä sanoi: "Sä tuoksut ihanalta!". :D

P1030143

18. heinäkuuta 2010

Viimeinen lomapäivä ja muutama runo

Nyt on loman viimeinen päivä. Tämä kesäloma oli monesta syystä loistava ja yksi niistä oli ehdottomasti sää. Tärkein asia koko kesässä on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä asioita perinpohjin. Olen miettinyt elämääni, töitä ja ystäviäni. Olen pohtinut elämän isoja kysymyksiä, joita on erittäin helppo juosta pakoon kiireen keskellä. Toivottavasti myös teidän kesänne on ollut ihana muutenkin kuin sään puolesta!

P1010495
"Yksi ilta"
On kesäilta ja istun vieressäsi
Silitän hiuksiasi ja sanot, että ollaan aina
Ollaan me vaikkei oltaiskaan
Ja meissä on jotain kummaa
kun jokaisen lauseen välissä on toinen kerros
kuin pientä hattarapilveä,
joka puhaltaessa kai katoaisi.

"Helistin"
Kaikilla kavereilla alkaa olla omia lapsia.
Meidän tulee olemaan maailmanmatkaajia,
muiden omia.
Ne poimitaan pelloilta,
joissa vain minä olen käynyt ja kertonut sinulle.

"Perillä"
Meidän unelmat ovat seinällä ja niistä eletään
Koska tämä päivä on osaksi huomista ja nehän on käytännössä jo yksi
Yhdessä mennään tämä taival
Molemmat tietää milloin ollaan perillä,
ollaan koko ajan ja huomenna ja ei koskaan.

"Kiitti CMX"
Et ollut koskaan paikassa ja
paikka ei ollutkaan sinussa.
Vasta nyt tiedän,
että paikka on koko ajan ja huomenna ja ei koskaan
se on täällä ja tuolla ja ei missään.

-H.A.

Suunnittelijalöytö Iris van Herpen

Löysin uuden mielenkiintoisen suunnittelijan nimeltä Iris van Herpen, jonka tyylissä on paljon yhtäläisyyksiä Alexander McQueenin kanssa. Tästä nuoresta suunnittelijasta tullaan kuulemaan vielä!

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Kuvat: www.irisvanherpen.com

Alekenkiä

Tässä muutamat muut kenkälöytöni. Wangin kengät saisi nyt siis puoleen hintaan. Valkoiset ovat hieman mielenkiintoisemman näköiset, mutta tuskin yhtä käytännölliset kuin nuo mustat. Kengät ovat tarjouksessa net-a-porterissa ja valkoiset Alexander Wangin omilla sivuilla.Alexander Wang
Löysin tarjouksesta myös seuraavat kaksi kesäkenkää, jotka olisi ollut hienoa omistaa jo tänä kesänä. :) Toiset ovat Tiger of Swedenin omilta nettisivuiltaan ja Marc Jacobsin kengät ovat net-a-porterista.Marc Jacobs & Tiger of Sweden

17. heinäkuuta 2010

Minna Parikan kengät alennuksessa!

Suhtautumiseni Minna Parikan kenkiin ja laukkuihin on hieman ristiriitainen. En oikein tiedä pidänkö niistä. Tavallaan tykkään ja tavallaan en. :D Alla olevat kengät ovat minusta olleet aina kuitenkin jotenkin kiehtovat ja nyt löysin ne alennuksessa Tatty Devine Boutiquessa.

Minna Parikan kyseisiä kenkiä (Custard Pump) myydään designerin omilla nettisivuilla 265 euron hintaan ja Tatty Devinessa ne ovat nyt myynnissä 100 eurolla. Se mikä tässä on hieman kummallista on se, että kyseiset kengät ovat normaalihintaisenakin kyseisessä nettikaupassa vain 150 euroa.

Minna Parikka

Nukun ainakin yön yli ennen kuin nuo lähtevät tilaukseen. Mutta saa nähdä miten käy... :) Minkä kanssa niitä pitäisi?

Helsingin paras lohisalaatti

Olen pari viikkoa syönyt pääasiassa salaatteja ja siitä johtuen olen testannut aika monen Helsingin ravintolan salaatit. Uusin löytöni on Allotrian lohisalaatti (pastramilohta ja kurkku-inkiväärisalaattia), jonka kuva on tuossa alla. Hintaa on muistaakseni noin 14 euroa ja salaatti on aivan mielettömän hyvä ja raikas. Kyseessä on ehdottomasti paras kalasalaatti, minkä olen koskaan syönyt.

Allotrian salaatti

Allotria on muutenkin paikkana ihana. Palvelu pelaa aina ja pidän sen sisutuksesta. Myös aamupalat ovat mielettömän hyviä, etenkin kala-aamiainen. Sijaintina on Helsingin Kurvi, Hämeentie 68.

Allotrian salaatti

16. heinäkuuta 2010

Flipflop-ostoksilla

Olin tänään puistossa ottamassa aurinkoa noin tunnin verran. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kesänä, että minut on saatu ulos ihan vain ottamaan aurinkoa. Kiitos kuuluu tietysti hyvälle seuralle, eli tässä tapauksessa Tepolle. :)

Löhöily/auringon ottaminen on minulle yleensä erittäin haastavaa, sillä en pidä siitä että olen paikoillani. Siitä syystä minua on myös hyvin vaikea saada lomilla minnekkään aurinkorannoille. Mielummin seikkailen ja käyn eläintarhoissa ja erilaisissa museoissa (sotamuseot ovat yleensä jostain syystä mieluisimpia). :) Noh, en tietystikään tällä kertaa raaskinut vain köllöttää, joten tuli siinä hieman luettua Ted Turnerin kirjaa eteenpäin alleviivauskynä kädessä. Ja luitte oikein, alleviivaan kirjoja.. Tunnustan tässä nyt sitten sen, että alleviivaan aina kaikkia lukeamiani kirjoja, myös runokirjoja ja romaaneja. :D

No sitten itse tämän postauksen asiaan... Tulipa jaariteltua pitkään... :D Eli olen tässä viime aikoina etsinyt itselleni uusia flipflopseja/sandaaleja/rantakenkiä, miksi niitä nyt haluaa kutsua. Edelliset ostin Bangkokista ja niissä tuli käveltyä "suhteellisen" paljon. Kengät ovat koluneet Laosin peltoja, sademetsää, Balin hiekkarantoja, Bangkokin nähtävyyksiä, Kambodzan Angor Watin temppeleitä ja lukuisia muita kohteita... Voitte siis kuvitella miten törkeässä kunnossa ne ovat tällä hetkellä. En edes kehtaa ottaa kuvaa niistä tänne blogiini ja moni olisi heittänyt ne jo aikoja sitten roskiin... Mutta koska niissä on tiettyä tunnearvoa, olen säilyttänyt niitä... Tai niin sitä olen selittänyt itselleni. :D Nyt olen kuitenkin löytänyt niiden korvaajan ja vielä melko edullisesti. Ehkä nyt siis on aika heittää vanhat sandaalit pois. :)

http://www.ipanemaflipflops.co.uk/gisele.html

Tilasin nuo ruskeat tuossa kuvan alaosassa. Tuo Swarowski-Gisele-Limited Edition oli hinnaltaa "hieman" liikaa. En voisi kyllä maksaa flipflopeista tuollaista summaa ikinä! Tilaus nettikaupasta kannatti myös siitä syystä, että postikuluja ei tarvinnut maksaa. Nyt kun hellettä on luvattu seuraavaksi kahdeksi viikoksi, toivon että posti tuo ne kengät minulle pikaisesti. :)

15. heinäkuuta 2010

Louis Vuittonin täydellinen lahja

Sain tänään Tepolta lahjan! Ihanaa! Nyt en tarvitse mitään lahjoja piiiitkään aikaan. :) Tästä lahjasta olin siis erityisen onnellinen ja voitte ehkä arvata miksi kun katsotte alla olevan kuvasarjan. Kyseistä laukkua oli nimittäin toivottu pitkään ja hartaasti. On siis fiksua kirjoittaa blogia, jotta lahjavinkit voi sitten poimia sieltä. ;) :D

P1020852
P1020853
P1020870
P1020878
P1020903
P1020944
Lukuisten LV-nettinäyteikkunashoppailukertojeni jälkeen (ja kaupassakin muutamaan kertaan piipahdettuani) kyseinen laukku päätyi ehdottomaksi suosikikseni kaikista LV-laukuista tällä hetkellä. Siksi olenkin tästä lahjasta niin innoissani! Tämä laukku tulee olemaan mukanani niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Kuvissa on muuten omat kynteni, eli olen nyt hetkeksi lopettanut rakennekynnet ja siirtynyt takaisin omiin kynsiini. Pääsyy tähän oli se, että iPhonen kanssa rakennekynnet ovat melko mahdottomat. Tosin lakkauksen teki Ulla Nailstationista, jossa käyn edelleen manikyyrissä ja valoimpulssihoidoissa (ihokarvojen poisto).

Eikö ollutkin ihana lahja Tepolta?! :)

What are you waiting for?

Lomalla olen lukenut paljon lehtiä. Siis lehtiä, kuulitte oikein. :D Jos nämä olisivat iPadissä, lukisin niitä sen kautta. Toistaiseksi kuitenkaan Vogue ja kumppanit eivät ole panostaneet tähän. Katsotaan elokuun jälkeen kun Vogue tekee uusia nettisuunnitelmia uusien sivujen valmistuttua. :)

P1020811

Yllä olevan lehden nappasin, sillä sen kansikuva houkutteli. Gwen Stefani on ollut jo kymmenen vuotta idolini. Hänen musiikkinsa on ollut inspiraationlähteenäni pitkään. Eräs kappale rohkaisi minua myös perustamaan yrityksen ("What are you waiting for?") ja aina kun minä jahkailen jonkun ison päätöksen kanssa päädyn kuuntelemaan kyseistä kappaletta. Minusta on hienoa kun löytää kappaleita, jotka pystyvät laittamaan sinut tiettyyn mielentilaan.


"Take a chance cause you might grow"

14. heinäkuuta 2010

Osa 1/3 Ted Turnerin elämänohjeita

Toinen kirja, jota olen lukenut viime aikoina on ollut Ted Turnerin - Elämä mediabisneksessä. Kyseinen herra on perustanut mm. CNN-kanavan. Hän on minusta ihailtava henkilö monessa eri suhteessa. Kirjassa on ollut paljon hyviä elämänohjeita ja vinkkejä, jotka haluan jakaa täällä.

Ensimmäinen niistä asioista, joka kolahti minuun oli hänen isänsä kommentti Tedille: "Pidä huoli siitä, että asetat päämäräsi niin korkealle ettet voi koskaan yltää niihin elinaikanasi. Sillä tavalla sinulla on aina jotakin edessäsi. Minä tein virheen asettaessani päämääräni liian alas, ja nyt minun on vaikea keksiä uusia."

Minä olen oikeastaan pienestä saakka oppinut siihen, ettei kannata unelmoida liian suuresti. Vasta parikymppisenä aloin unelmoida ja toteuttaa niitä konkreettisesti. Koen että vasta silloin aloin oikeasti elämään täysillä. Tedin isän vinkki sai minut ajattelemaan sitä, että koko elämäni unelmat tulisivat kuitenkin listata konkreettisesti ylös ja sitten sen jälkeen alkaa miettiä sitä, miten ne saavutetaan.

P1020807

Kerron yhden esimerkin omasta listastani. :) Haluan tehdä hyvää maailmassa. Koska tämä on aika yleinen, pakotin itseni menemään sen suhteen koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Loppujen lopuksi sain listattua konkreettisia asioita, kuten sen, että perustan koulun Aasiaan (luultavasti Filippiineille). Itse en kouluun mene opettajaksi, mutta haluan rahoittaa sen toimintaa. Miten tähän sitten pääsisi? Aloin listata siihen konkreettisia asioita ja tein aikataulun, missä vaiheessa elämääni tekisin tämän.

Kokonaisuudessaan listani ei ole vielä valmis vaan se on puoliksi tehty. Uskon tietäväni tämän avulla kuitenkin vielä paremmin, mitä haluan tehdä ja missä vaiheessa elämääni. Silloin tiedän myös helpommin, mihin tulen sanomaan tulevaisuudessa "ei" (mikä on minulle aina toisinaan erittäin hankalaa).

Mitä sinun listassasi on?

Osa 1/3 Miten voi olla onnellisempi?

Olen blogissa maininnut muistaakseni ainakin kerran, että olen lukenut viime aikoina kirjaa siitä, miten voi olla onnellisempi

(The How of Happiness: A Scientific Approach to Getting the Life You Want). Kirjassa on ollut yksi mainio vinkki, jonka haluan jakaa.

On pystytty osoittamaan, että anteeksiantamisella on linkki onnellisuuteen. Eli sen sijaan, että olisi katkera, antaakin yksinkertaisesti anteeksi. Se ei ole helppoa vaikka ohje onkin yksinkertainen. Se on erittäin vaikeaa ja joissain tapauksissa jopa mahdotonta. Kaikesta huolimatta kannattaa kuitenkin yrittää. :)

Miten sitten voi antaa anteeksi? Kirjassa annettiin muutama konkreettinen vinkki siihen ja minusta yksi niistä oli todella hyvä. Se on nk. "anteeksiantokirje", jossa kirjoitetaan kirje henkilölle, jolle on katkera/vihainen. Kirjettä ei lähetetä vastaanottajalle (jos välttämättä haluaa, voi sen tietysti tehdä). Kirjeen alussa käydään läpi asioita mm. siitä miten toinen on loukannut ja miltä se on tuntunut. Kirjeeseen kirjoitetaan myös siitä miksi koetaan, että kyseinen henkilö on käyttäytynyt niin. Kun viimeinen kappale päättyy anteeksiantoon ja siihen, että toivotat hänelle kaikkea hyvää, on kokemus minusta puhdistava ja tästä seuraa tietynlainen helpotus, että olet käsitellyt asiaa niin monesta näkökulmasta ja omalta osaltasi loppuun.

Itse kirjoitin kaksi kirjettä. Ja minun täytyy sanoa, että sain kahden A4-kirjoitelmallani annettua anteeksi. Se olo oli kuin iso taakka olisi lähtenyt selästäni pois. Olen vielä tänään ollut tästä erittäin onnellinen. Jos katkeruus palaa, kirjoitan kirjeen uudestaan. :)

Kirjoja
Kyseisessä kirjassa (Madonna-kirjan alla) kerrotaan myös, että kauneus tai raha eivät tee onnelliseksi kuin hetkellisesti.

Nelson Mandela sanoi minusta hyvin siitä hetkestä kun hän poistui vankilasta:
When I walked out from the gate I knew that if I continued to hate these people I was still in prison."

Vaikka anteeksianto on hyvästä, unohtaminen ei kuitenkaan kannata. Vain tyhmä unohtaa.

13. heinäkuuta 2010

Antti Asplundin mekko

Toinenkin asia on unohtunut kertoa. :) Kävin Antti Asplundin alennusmyynnissä muutama viikko sitten ja ostin alla kuvassa näkyvän mekon nimeltä "Flaming Dress". Niitä on kuulemma vain kaksi kappaletta tehtynä ja toinen on Pariisissa ja nyt tämä toinen on siis Helsingissä minulla. :)) Alehinta oli 50 euroa!
P1020351
P1020356

Mikä on sinusta paras Frendien jakso?

Ostimme Tepon kanssa mustan laatikon ja se tulee olemaan seuralaisemme useana iltana seuraavien kuukausien ajan... Tai niin niin luulin... Ensimmäinen seasoni katsottiin kuitenkin kahdessa päivässä! Eli ehkä tämä onkin vain kuukauden ilo. :D

P1020800

P1020802

Mikä on sinusta paras Frendien jakso?

11. heinäkuuta 2010

Urheiluhömpötyksiä...

Heh. Olen urheillut viime aikoina aika paljon ja muutenkin tarkkaillut syömisiäni. Käytännössä olen luopunut kokonaan punaisesta lihasta. Myös terassilla olot ovat jääneet vähäisiksi, sillä en ole käynyt ulkona humputtelemassa lomalla oikeastaan ollenkaan. :) Tässä blogissa en vain oikein ole viitsinyt ainakaan toistaiseksi puhua urheilusta... Mutta kerta se on ensimmäinenkin... :) Nimittäin tilasin tuossa Tracy Andersonin DVD:n hetki sitten. Esimerkiksi The Tracy Anderson Mat Workout DVD on saanut arvion 4/5 Amazonissa ja ääniä on annettu yhteensä 478 kertaa, joten ei tämä nyt täysin voi olla jotain hömpötystä :)


Tracyn asiakkaina ovat/ovat olleet mm. Shakira, Madonna, Gwyneth Paltrow ja Cortney Cox. Hän on myös aika vakkari naistenlehdissä. Viimeksi taisin bongata hänen InStyle-lehdestä. Ensimmäisen kerran bongasin hänet kuitenkin Danielan blogista.

Pakettia Alexander Wangilta

Olin unohtanut aivan kokonaan! En muistanut kertoa niistä Alexander Wangin paidoista. Ne tosiaan tulivat minulle pari viikkoa sitten. Tilasin nuo kaikki alla olevat, mutta tuo vihreä paita jäi puuttumaan. :( Wangilla oli kuulemma ollut joku bugi siellä kaupassa... Noh, onnkesi muut tulivat: :)

Photobucket

Photobucket

Olen käyttänyt noita kaikkia ja ne ovat aivan ihania päällä. Kankaat tuntuvat ihanan keveiltä. Nämä olivat ensimmäiset Wangin ostokseni ja täytyy sanoa, että jäin koukkuun.

Alexander Wang

Topshopin ale

Näin Auroran blogissa maininnan Topshopin-alennuksista ja eksyin sitten sinne. Ostin kolme erilaista vaatetta, joista on kuvat tuossa alhaalla. Noiden lisäksi ostin tuon turkoosin korsetin myös valkoisena tai hieman vastaavanlaisen korsetin. Kuten voi siis huomata, olen nyt tykästynyt pitsiin. :) Oma lempparini noista neljästä ostoksesta on ehdottomasti tuo keskimmäinen Kate Mossin hame.

topshop

Pitsi tulee olemaan syksyllä kova juttu, mikäli katsoo syksyn mallistoja. Mustaa tai valkoista pitsiä on esiintynyt mm. Chanelin, Celinen, Valentinon ja Givenchyn mallistoissa.

10. heinäkuuta 2010

7. heinäkuuta 2010

Paras shampoo hilseongelmiin

Koska minun hiukseni ovat todella pitkät sekä paksut, voisi luulla niitä erittäin hyvinvoiviksi... Kuitenkin minulla on viimeiset vuodet ollut paha hilseongelma. Olen testannut vaikka mitä shampoita ja loppujen lopuksi ainoastaan yksi shampoo on minulle sopiva. Sen nimi on Cutrinin Bio+. Mikään muu ei yksinkertaisesti toimi minulla. Olen kokeillut siis jopa 30€:n hilseshampoita, joita kampaamoissa on suositeltu ja heti kahden kerran jälkeen palaa se sama ongelma.

Eilen olin kävelemässä Hairstoren ohi, kun silmiini osui lempishampooni tarjouksessa. Sen hinta oli ainoastaan 9.90€ 500ml:sta (normaali hinta on noin 13€/250ml), voitte siis arvata että hamstrasin mukaani muutaman (kolme pulloa). :D

P1020710

Kaiken lisäksi nuo pumppupullot ovat minusta aivan ihania. Nyt kun olen tottunut niihin, en voi oikein enää käyttää muuta. :D

Sörnäisten paras sushi-paikka on löytynyt!

Olen löytänyt uuden sushipaikan Sörnäisistä! Kuulitte oikein, täällä on sushipaikka! Ja kyseessä on Helsingin paras hinta-laatu-suhteen sushipaikka. Ravintola on nimeltään Kahvi-Kulma ja se sijaitsee Hämeentiellä, aivan Kurvissa. :) Eli minun kotoani 2-3 minuutin kävelymatkan päässä! Tämä on minusta aivan huippu-uutinen, enkä voi uskoa sitä todeksi... Miten löysin sen vasta nyt?

Kyseessä on vaatimaattoman oloinen kahvila, joka ei ulospäin näytä oikeastaan miltään. Astelin sinne siis hieman epäilevänä 8,20€ sushi-buffet-mainoksen saattelemana. Paikkaa pitää vanha japanilainen pariskunta ja he tekevät aivan mielettömän kauniita ja hyviä susheja. Lisäksi misokeitto ja kahvi sisältyvät tähän buffettiin. :)

P1020703

Ainoana miinuksena se, että riisiä voisi susheissa olla hieman vähemmän. Mutta koska hinta on tuo, se ei haittaa! :)

4. heinäkuuta 2010

Ravintolan iMenu. :D

Ohh, minkä videon löysin... Tällaista Suomeen ja pikaisesti! Kyseessä on iPad-menu. Eli ravintolassa on menut korvattu iPadeilla ja tilaaminen on näin paljon helpompaa. iPadissä voi katsella annosten kuvia ja lopuksi jopa valita pihvin kypsyyden ja tilata ruat ja juomat. I-h-a-n-a-a!!! En malta odottaa, että tulevaisuus on täälläkin.


Nähtävyyskiertue Helsingissä jatkuu

Aamulla suuntasimme Hakaniemen torille ja otimme sieltä lautan. Kohteenamme oli Korkeasaari. Retkellämme pääsimme metrin päähän mm. leijonasta ja näimme vaikka mitä eläimiä kaneista paviaaneihin. Oli aivan mielettömän siistiä, kuten alla olevista kuvista voi päätellä!

P1020683
P1020615
P1020618
P1020639
P1020644
P1020674

Hakaniemen torilla oli markkinat ja mansikat melkein tarttuivat mukaamme. Litrahinta oli 5€. Hämeentiellä on paljon etnisiä liikkeitä, joten nappasimme mukaamme 8 kiloa basmatiriisiä, mikä loppui eilen. Koska meillä on riisikeitin (mikä on muuten yksi parhaista keittiöostoksista ikinä!), tulee riisiä tehtyä huomattavasti useammin kuin pastaa ja perunoita.

P1020693

Ulkomailla yleensä lempi nähtävyyskohteinani ovat eläintarhat ja sotamuseot. Jostain syystä olen päätynyt aina jompaan kumpaan reissatessani. Älkää kysykö miksi, sillä en osaa sanoa. :D

Jaa blogikirjoitus kavereillesi