30. kesäkuuta 2010

Päivää Indiedaysillä

Tänään oli viimeinen kokonainen päivä Indiedaysillä ennen kesälomaa. Pääsin tekemään kivoja asioita ja kävin Koffin puistossa lounaalla Jennin kanssa. Pääasiassa työni oli tänään intran päivitystä ja käyttöliittymäasioita. Alla hieman kuvaa siitä, minkä näköinen työpöytäni oli. :D Olen melko visuaalinen ja tykkään aina hahmotella asioita erilaisin konstein. Koska minulla ei ollut käytössä tuplanäyttöä vanha "paperi-sakset"-konsti oli se toimivin.

P1020064

Minun oli pakko laittaa vielä toinen kuva tänne Indiedaysin toimistosta, sillä monet kaverini/tuttuni aina silloin tällöin kysyvät, että onko Indiedaysillä toimistoa ollenkaan tai sitten he ovat jotenkin yllättyneitä siitä, että meillä on toimisto. :D Henkilökuntaakin on kolme kokopäiväistä.

P1020071

Tänään siis loma alkoi sitten toisen kerran ja tavoitteenani on se, että en tekisi mitään töitä. Aion siis ainoastaan rentoutua, lukea kirjoja ja ehkä kirjoittaa runoja tai novelleja. En ole päättänyt vielä ja niin on tarkoituskin. Aion olla spontaani ja tehdä joka päivä sitä mitä huvittaa.

Kirsikka

Nyt lähden Art To My Home -startupin bileisiin, jossa tapaan toivottavasti ihania uusia yrittäjiä. :)

Burberryn edullisempi vyö

Käväisin net-a-porterin nettikaupassa ja uutuustuotteiden kohdalla silmiini osui Burberryn vyö, jossa oli 195 euron hintalappu. Tuote oli huomattavasti edullisempi kuin Burberryn sivuilla, jossa muistelin vyön hinnan olevan 325€...
Burberryn vöitä
Päädyin kyseisen brändin sivuille ja asia selvisi. Lähes samaa vyötä oli ennen ainoastaan Prorsum-mallistossa. Hinta näille on edelleen se 325€, mutta nyt vyöt ovat päätyneet myös Burberryn normimallistoon hieman pienemmän hintalapun kera. Tämä Prorsumin vyö oli blogissani hetki sitten, mutta jos nyt ostaisin vyön, se olisi kyllä tuo edullisempi.

29. kesäkuuta 2010

Kenkäsijoituksia ja aletuskailua

Miten tässä nyt sitten pystyy päättämään yhtään mitään kun näitä alennusmyyntejä pukkaa joka tuutista ja on vain rajallinen budjetti... Nyt minulla on kolme asiaa, jotka ovat minusta maailman ihanimpia sijoituskohteita. Kyllä, olen ottanut muotiin uuden sijoitusnäkökulman. Eli ostamalla tienaan. :)

Ensinnäkin MiuMiun laukku on kummitellut tässä blogissa jo aiemmin ja nyt se olisi alennuksessa. Voih. Silti tuo summa on todella paljon... Voih. Sitten ovat nuo McQueenin kengät, jotka ovat pyörineet mielessäni ja tässä blogissa varmaan joka viikko. Nyt ne olisivat alessa. Ounou. Mutta vastassa on sitten tuo Jimmy Choon laukku, joka on puoleen hintaan. Siinäpä vasta sijoituslaukku. :D En osaa päättä ollenkaan minkä noista haluaisin...

Ale-löytöjä

Kaikki ovat minusta kuin taideteoksia... Mutta koetetaan nyt järkeillä tämä asia... Kengät... Niissä on superkorot, en minä mitenkään oikeasti voi niissä kävellä... Tai en osaa varmana kävellä noin korkeilla. Versacen kengissäni on lähes yhtä korkea korko, mutta olen käyttänyt niitä ainoastaan noin 10 kertaa... Missä käyttäisin noita Alexander McQueenin kenkiä? Ja minkä kanssa?

Sitten on tuo MiuMiu... Se on vain mielettömän söpö... Mutta sopiiko se minkään kanssa, mitä minulla on nyt? Kai se menisi aika monen asian kanssa... No mahtuuko siihen edes kaikki tavarani? No mahtuu siihen kyllä kaikki paitsi läppäri.

Entäs Jimmy Choo? Siinä olisi eläinkuosia ja se oli tosiaankin puoleen hintaan... Mutta kuka hullu nyt maksaisi noin pienestä laukusta yli 600 euroa? :D

En kestä! Mitä enemmän tätä mietin, sitä vaikeammaksi tämä menee... Minkä sinä ottaisit?

Eläinkuoseja

Eläinkuosit... Ennen en voinut sietää niitä. Viime viikkoina olen taas hieman alkanut tykästyä niihin ja tällä hetkellä kantani on muuttunut täysin positiiviseksi tämän asian suhteen. :)

Lintu bloggasi hetki sitten Louis Vuittonin huivista, jonka haluaisi. Sentään noin paljoa en minä olisi vielä tässä vaiheessa valmis maksamaan pantterikuosista, mutta kun eteeni osui Marc by Marc Jacobsin laukku, teki mieleni klikata sitä osta-nappia... Hinta oli kuitenkin vain hieman päälle satasen.
Eläinkuoseja
Onneksi en kuitenkaan klikannut, sillä tarkemmin asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että pidän oikeastaan enemmän hieman kuluneemmasta pantterikuosista. Sain tähän inspiraation Roberto Cavallin näytöksestä (kannattaa muuten tutustua edellisen linkin takana olevaan nettikauppaan, siellä on aivan ihania kenkiä ja mekkoja!). Alla olevat kuvat ovat minusta hänen parhaita eläinkuosikuvia näytöksestä:
Roberto Cavalli

Löysin muutama päivä sitten Vogue-lehdestä täydellisen Alainin pantterikuosilaukun. Sen kuvaa en löytänyt mistään netistä, joten se oli pakko kuvata tänne suoraan lehdestä.

Alaia
Mitä mieltä olette? Pidättekö elänkuoseista?

Hyvät ale-kengät miehille

Löysin ihanat Alexander McQueenin kengät miehille Matches.com -sivustolta. Hieman samanlaisella kuosilla on tehty myös farkkuja ja naisille hameita. Kyseinen kuosi on kuitenkin jo McQueenin omilla sivuilla myyty loppuun.

Miesten kengät alessa

Alexander McQueenin "sijoituslaukku"

Katsastelin hieman alennusmyyntejä ja ainakin Alexander McQueenin yksi laukku voisi olla oston arvoinen, sillä sama malli jatkaa kulkuaan myös ensi vuonna. Tämä on siis tavallaan "sijoituslaukku" tai niin sitä selitän itselleni. :D

Laukkuja
...Harmaa laukku on siis pakko laittaa ostoslistalle... Varsinkin, kun minua on alkanut ärsyttämään se, että lempilegginsini McQueenilta meni loppuun, koska viivyttelin sen oston kanssa. :)

Myöhemmin lisää aleintoilua ja vuorossa on muita laukkuhaaveita!

28. kesäkuuta 2010

Dolcen miesten alepoimintoja

Dolce & Gabbanalla on alkanut alennusmyynnit -40%. Poimin teille joitain lempituotteitani ja ensimmäisenä on vuorossa miehet. Tasapuolisuuden vuoksi siis. :)

Dolecen miesten ale
Nämä alennukset saa seuraavalla koodilla: 1YearD&G

Miten voi olla onnellisempi?

Kesällä on ihana lukea kirjoja ja tällä kertaa ovat vuorossa "The How of Happiness - A Scientific Approach to Getting the Life You Want" ja "Madonna - Like an Icon".
Kirjoja
Onnellisuuskirjassa on jo tullut yksi hyvä konkreettinen vinkki siihen, miten voi olla onnellisempi: Jos listaa hyviä asioita ylös vaikka kolmekin asiaa päivässä, on sillä todettu olevan positiivista vaikutusta.

Mitkä ovat olleet sinun positiiviset asiat? Minulla on tänään ollut:
1) Sain herätä vasta klo 9.30.
2) Indiedaysillä oli ihanaa olla töissä. Tein töitä Spotify-lista päällä ja kuuntelin näitä kappaleita, jotka saavat minut aina hyvälle tuulelle.
3) Tapasin kaveria, jonka kanssa konseptoimme uutta nettipalvelua.
4) Ostin uusimman ELLE-lehden ja luin sitä sohvalla maaten.
5) Laitoin uutta Bodyshopin rasvaa, jonka sain lahjaksi siskoltani. Se tuoksuu aivan ihanalle vadelmalle.
6) Laitoin uutta kynsilakkaa (minttu), jonka ostin viimeksi Nail Stationista Eerikinkadulta (Chanelin väri kun on ollut loppu, löysin vihdoin korvaavan).
7) Söin ihanassa Aasialaisessa ravintolassa Esan kanssa.

P1020061
Oikeastaan kun mietin tarkemmin, on koko päivä ollut aivan ihana aamusta iltaan saakka ja en vaihtaisi sitä mihinkään. Koen, että olen todella onnellinen.

Burberry-faneille ilouutisia!

Löysin uusimmasta ELLE-lehdestä ilouutisen kaikille Burberry-faneille. Nimittäin kyseinen brändi on lanseeraamassa uutta meikkisarjaa. En kuitenkaan löytänyt tästä mitään tietoa Burberryn omilta sivuilta, joten jouduin tyytyvääm alla olevaan lehden kuvaan.

Burberryn uusi meikkisarja

Burberry on muuten muotimaailmassa yksi edelläkävijöistä internetin suhteen. Viimeksi viime viikolla pystyi heidän muotinäytöstään seuraamaan netistä livenä. Mahtavaa! Harmi, että olin tuolloin kokouksessa, enkä voinut osallistua tähän. Pyrin laittamaan jatkossa ilmoituksia näistä muotinäytöksistä tähän blogiin. :)

ELLE

Kesäpäivänä töissä Indiedaysin toimistolla.

Minulla oli tänään ensimmäinen lomapäivä, jonka päätin sitten käyttää Indiedaysin toimistolla. Vaikka olinkin siellä töissä, se ei siltä tuntunut vaan pikemminkin vain kivalta ajanvietteeltä. :) Sain tehtyä siellä vaikka mitä. Päivitin intraa, tein ohjeistuksia ja olin mukana konseptoimassa Esan kanssa. Olin fiiliksisissä, sillä minusta sinne on tulossa erittäin kiinnostava syksy.

Indiedays

Illalla olen sitten vain konseptoinut lisää. Rakastan käyttöliittymien suunnittelua, vaikken sitä ole koskaan opiskellut. Tätä en siis tee Indiedaysille vaan yhteen toiseen projektiin... :)

P1020043

Äsken kävin ostamassa salaattitarpeet ja teen kreikkalaisen salaatin.

P1020012
Tämän lisäksi aion lomalla aloittaa kuntokuurin... Nyt vasta suunnittelen sitä, joten ehdotuksia otetaan vastaan. :)

Hauskaa kesäpäivää myös teille muille!

27. kesäkuuta 2010

Alennukset Alexander McQueenilla!

Alexander McQueenilla on ale! Jos saisin ottaa yhden tuotteen noista kaikista, valintani olisi alla olevat kengät. Luultavasti valitsisin mustat, vaikka vihreät kiehtovatkin. Ale on 40%.
Photobucket

Allotria

Olemme käyneet Tepon kanssa muutamaan otteeseen Hämeentien Siltasessa syömässä aamupalaa. Sinänsä se on ollut ihan hyvää, mutta palvelu taas on ollut yleensä hidasta ja välillä jopa huonoa.

Photobucket

Nykyisin katson melko usein
eat.fi -palvelusta, mitä ravintoloista sanotaan ja Siltanen on saanut myös siellä suhteellisen huonot arvosanat ja olen valitettavasti samoilla linjoilla niiden palautteiden kanssa. Koska lähellä ei ole ollut oikein muutakaan, niin olemme päätyneet sinne näistä seikoista huolimatta. Tässä muutama lainaus Eat.fi-palvelusta:

"...Hipster blondi antaa pienen pullon ja ottaa enemmän rahaa vähemmästä määrästä olutta. Pöydässä huomattiin tilanne, että on liikaa veloitettu. Kun asiasta huomautettiin, niin vastaus oli "hetkinen, käyn tuolla". Vaalea tukkainen tarjoilija ei tullut takaisin. Terassille mentäessä takaisin näimme kuinka hän pyöräili karkuun pitkin hämeentietä..."
"Käännyin ympäri tiskillä, kun sinänsä ystävällinen tarjoilija kertoi aamiaisjonon olevan tunnin mittaisen."

Työkaverini Tuomas suositteli muutama viikko sitten Allotria-nimistä ravintolaa ja päätimme käydä testaamassa sitä. Siltasesta on kyseiseen ravintolaan vain noin viiden minuutin kävelymatka ja täytyy sanoa, että olimme positiivisesti yllättyneitä.

Tarjoilija oli todella palvelualtis ja piti huolta asiakkaista. Ruoassa ei kestänyt kauaa ja hintakin oli Siltasen tasolla.
Photobucket
Tässä on kuva kala-aamiaisesta. Tämän lisäksi ateriaan kuului leipää, kahvia, teetä, appelsiinimehua ja puuroa niin paljon kuin jaksoi syödä.
Photobucket
Liha-aamiaiseen sisältyi tämän lautasen lisäksi samat lisukkeet kuin kala-aamiaiseen. Myös kasvisaamiaisvaihtoehto löytyi.
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Juhannus mökillä

Juhannus on minulle tärkein juhla vuodessa, jopa tärkeämpi kuin joulu. Se on minulle aina pieni pysähdys arjesta yhdessä perheen kanssa. Tänä vuonna olimme taas saarellamme Uudessakaupungissa.
Photobucket
Ohjelmaan kuului kalastamista, tikan heittoa, ruoan laittoa, grillikatoksessa istumista ja luontopolulla suunnistusta. Yksi ihanimmisa hetkistä oli se, kun istuin ja luin Suomen Kuvalehteä. :D Oli ihanan rauhallista ja pääsin nauttimaan hiljaisesta ympäristöstä. Luonnon hiljaisuus on ihanaa. Kuulee ainoastaan lintujen laulua ja tuulen huminan. Siitä pääsee harvoin nauttimaan kotona... Etenkin koska asumme aivan keskustassa, Kalliossa. Linnut ja tuulen on korvannut autot ja ratikat.
Photobucket
Kalastaminen on myös jotain erittäin mielenkiintoista. Tai oikeastaan sen katseleminen kun muut kalastavat. :) Itse en ole koskaan nauttinut siitä, mutta tänä vuonna oli ihana seurata kun Petteri ja Wyke saivat kasoittain kaloja. Saaliiksi tuli ahvenia, lahna, kaksi särkeä ja muikkuja.
Photobucket
Kuvassa siskoni Katri.
Photobucket
Lähes kaikki kalat päätyivät savustamoon. Joitakin paistettiin voissa. Ja en muista milloin olisin syönyt niin hyviä kaloja! Kiitos siis kalastajille.
Photobucket
Siskoni koira Coda oli mukana mökillä. Coda on sekarotuinen ja erittäin villi ja iso koira. Minusta se laukkaa kun se juoksee ja sen askeleet voi kuulla jo kaukaa tömistyksinä.
Photobucket
Kuvassa Katri ja Coda.
Photobucket
Mökillä on ihana istua kalliolla ja katsoa laineiden liplatusta. Pystyin olemaan täysin siinä hetkessä ja kaikki työasiat olivat poissa mielestä. Olin ja olen todella rentoutunut.
Photobucket
PhotobucketPhotobucket
Isä on rakentanut kaneille pienen ulkohäkin, jossa ne voivat olla keskenään. Tällä kertaa siinä oli hieman haastetta, sillä pupuni eivät tule toimeen keskenään, siskoni koira Coda yritti koko ajan häkkiin ja häkki ei ollut täysin turvallinen. Yhden kerran Papu & Puputsu pääsivät pakoon häkistä. Onneksi saimme ne helposti kiinni, mutta kyllä tilanne oli hieman kuumottava.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Puputsu ja Luna olivat erittäin tyytyväisiä. Etenkin valkoinen Luna oli kuin aivan eri kani. Se nautti ja teki riemuhyppyjä, joita se ei ole koskaan ennen tehnyt.
Photobucket

23. kesäkuuta 2010

Kuningatar vai alamainen?

Olimme viime viikolla Papu-kanimme kanssa ulkona ensimmäistä kertaa. Häntä pelotti autojen ja lintujen äänet ja tunki päänsä siksi takin kaulusten alle. :) Heti kun Papu pääsi nurmikolle hän alkoi villiintyä ja yritti jopa karkuun, mitä en olisi uskonut.

Photobucket

Papu on mielettömän kesy. Se on kunnon sylikani, mutta valitettavasti vauvasta on nyt tullut murrosikäinen ja se vaatii huomiota erittäin paljon. Sen normikuvio on seuraavanlainen jos joku istuu sohvalla: Se juoksee täysiä sohvan viereen ja tömäisee jaloilla maata ("Minulla on tärkeää asiaa, huomioikaa minut"), sitten se hyppää sohvalle ja laittaa pään polville samalla sanoen "yyy" ("Rapsuttakaa"). Jossain vaiheessa se sitten alkaa näykkiä ("Olette alamaiseni, alistukaa"). Joten nyt meillä on siis pienimuotoiset valtataistelut käynnissä, jottei Papusta tulisi talon kuningatar...

Photobucket

Laukkuasiaa

Olen nyt metsästänyt sitä unelmalaukkua oikein olan takaa ja lopulta päädyin Louis Vuittonin myymälään sovittelemaan niitä. Olin jo melko varma siitä, minkä haluaisin, mutta liikkeessä tulin toisiin ajatuksiin. Päädyin tuohon alla olevaan laukkuun ja se on pakko saada. Se on minusta aivan täydellinen. Se on myös uutta mallistoa ja läppärikin mahtuu siihen! :)
Photobucket
Sitten jotkut lukijat varmaan muistavat tuon Mulberryn pienen pussukan, jonka ostin muutama kuukausi sitten. Nyt ne ovat alennuksessa. Samalla kuosilla saa myös pienempää kukkaroa. Myös muita Mulberryn tuotteita on alennuksessa kyseisessä nettikaupassa.
Photobucket

Viimeisenä on joitain uusia Burberryn miesten laukkuja. Nuo ovat minusta todella ihania ja etenkin tuo oikealla oleva laukku on mieleeni. Burberryllä ei ole alkanut vielä alennusmyynnit toisin kuin mm. Alexander Wangilla, Alexander McQueenilla ja Dolce & Gabbanalla. Tietääkö kukaan tulevatko tuotteet edes alennukseen kyseisen merkin nettiliikkeessä?

Photobucket

17. kesäkuuta 2010

20 asiaa minusta

Ajattelin kertoa teille 20 asiaa minusta. Niistä tuli nyt hieman negatiivisia jostain syystä, vaikkei se ollut tarkoitukseni:

1) En voi sietää kananmunan kuoria jos niitä löytyy ruoasta. Se on minusta erittäin vastenmielistä.
2) Minulla on yksi sisko, mutta olen häntä 2.5 vuotta vanhempi.
3) Olen aloittanut kaniharrastuksen vasta 2 vuotta sitten. Ennen sitä minulla ei siis ole koskaan ollut kania.
4) Olen ujo ja en pidä siitä, että olen huomion keskipisteenä. Se saa minut aina vaivautumaan.
5) En tykkää esiintyä perheen tai kavereiden edessä.
6) Olen itselleni erittäin ankara. En voi sietää virheitä.
7) Olen allerginen lintukirpuille.
8) Haluan adoptoida lapsen tulevaisuudessa Aasiasta.
9) Olen ollut rakastunut viisi kertaa.
10) En pidä ahtaista hisseistä.
11) En pelaa pelejä paitsi shakkia ja Mastermindia (tietokonepelejä pelaan myös), sillä vihaan häviötä. Voin olla itselleni monta viikkoa suuttunut, jos en ole voittanut. :D
12) Menin Tepon kanssa kihloihin kuukauden seurustelun jälkeen. En ole katunut tätä ja tämä oli myös ensimmäinen kerta kun menin kihloihin.
13) Haluan tehdä Mensa-testin joku päivä.
14) Pääsin Kauppakorkeaan ensimmäisellä kerralla ilman valmennuskursseja. Luin kirjat 8 kertaa läpi.
15) Haaveilin tänään iPadistä ja LV-laukusta.
16) Isäni on yrittäjä ja äitini on opettaja. Pienenä halusin opettajaksi.
17) Lempiravintolani on Dong Bei Hu, jossa syön aina haudutettua munakoisoa ja kanaa ja paprikaa.
18) Olen nuorena säveltänyt pianolla kappaleita.
19) Lukiossa minulla oli musiikki, liikunta ja kuvataide 10. Samoin kemia, jota vihasin. :D
20) Olen ollut jälki-istunnossa kolme kertaa ala-asteella.

14. kesäkuuta 2010

Lip Maximizeria huulille

Jotkut teistä ehkä muistavat kun puhuin Diorin Lip Maximizer -huulipunasta. No nyt se on ostettu ja tuossa se on pöydällä yhdessä uuden Diorin kasvojen puhdistusgeelin kanssa. Vielä en ole kumpaakaan kokeillut, mutta kerron sitten fiiliksistä jonkun viikon testikäytön jälkeen.

Ennen ostoa tein pienen tutkimuksen siitä, mitä kyseisestä huulikiillosta sanottiin netissä ja lähes joka puolella oli todella positiivisia kirjoituksia. Ainoa asia, joka sai kritiikkiä oi tuotteen hinta, joka oli yli 30 euroa.
Monet käyttävät Lip Maximizeria yöllä ja se on korvannut huulirasvat täysin. Itse aloitan myös yökuurin. :) Katsotaan ovatko huuleni sitten täyteläisemmät kuin nyt.

12. kesäkuuta 2010

Syksyn sukkamuoti

Geometriset kuviot ovat usein mieleeni ja tässä niitä nyt tulee sukilla varustettuna. Molemmat (sukkahousut ja sukat) taitavat mennä ostoslistalleni. Väristä en vielä osaa sanoa, veikkaan että mustaa ja harmaata. Nuo punaiset ovat ainakin omaan tyyliini liian räikeät. Punainen on muutenkin väri joka ei jostain syystä miellytä minua. Kallistun aina ennemmin sinisen sävyihin. :)
Photobucket
Photobucket

8. kesäkuuta 2010

Alexander Wangit ostettu!

Sain vihdoin tehtyä tilauksen Alexander Wangin paidoille kun eräs kaverini suostui vastaanottamaan tilaukseni Jenkkeihin (Suomeen niitä ei tyypillisesti toimitettu). Kaikkia tuotteita oli vielä jäljellä, paitsi valkoista mekkoa. Sen päädyin sitten korvaamaan toisella valkoisella paidalla. Päädyin loppujen lopuksi ostamaan seuraavat asiat:


Photobucket
Photobucket
Ja nyt en osta yhtään paitaan vähään aikaan... Se on päätetty. Minulla on niitä jo ihan liikaa. :D

Jaa blogikirjoitus kavereillesi