Täytyy antaa pieni varoituksen sana. Tiedättekö sen tunteen kun ostatte jotain leipää tai juustoa ja siinä vaiheessa kun tuote punnitaan tulee hinnaksi joku huomattavasti suurempi summa kuin olit odottanut. Mutta koska se juusto yms. on jo leikattu sinulle, tyydyt ostamaan sen ja samalla mielessäsi sanot, että: "En enää ikinä osta tuolta kun hinnat ovat niin suolaisia". Noh, koin eilen taas vastaavan tunteen. Käväisin nimittäin Kluuvin Eat & Joyssa. Ja Tarkoituksenani ei nyt ole haukkua kyseistä paikkaa, sillä onhan se aivan loistava kauppa.
Siellä on tarjolla paljon hyviä tuotteita ja yleinen fiilis on erinomainen (ruuhkaakaan ei ollut tällä kertaa). Eilen mukaani tarttui mm. omenamehua (3 litran tonkka 9,90€, joka säilyy 2 viikkoa avattuna), luomukaritsaa ja leipiä... Mutta sitten siihen itse kysymykseen, että eikö nyt neljä karjalanpiirakkaa 6,60€ hintaan ole liikaa? Ja jos hinta on tuollainen, luulisi että kyseessä olisi maailman parhaat piirakat. Valitettavasti näin ei ollut tällä kertaa.
Tässä kuussa olen mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen alkanut laulaa kotona, Tepon kanssa ja kovaa. Kerron teille hieman taustaa...
Olen pienestä saakka rakastanut laulamista. Olen laulanut aina autossa ja kotona yksikseni ja joskus (todella hiljaa) kavereideni tai perheeni edessä. Pienenä tietysti lauloin myös muiden edessä mm. tarhassa. Laulaminen on ollut minulle kuitenkin jotenkin hieman häpeällistä (en tiedä tarkalleen mistä syystä). Olen kai aina pelännyt että laulan väärin tai että joku sanoisi etten osaa laulaa. Minulla oli musiikki lukiossa kymppi, mutta silti minua hävetti laulaa julkisesti.
Viime aikoina minua on harmittanut se, etten ole koskaan ollut missään bändissä. Olen varma siitä, että se olisi nuoruudessani ollut minulle se juttu ja olisin rakastanut sitä. Siksi onkin ehkä hieman ironista, että löysin vasta melkein kolmekympisenä (kääk! Olen jo kohta sen ikäinen!) Tepon (joka taas on aina ennen ollut bändeissä) ja päädymme perustamaan himabändin. Teppo on ollut mm. bändissä nimeltä Velcrassa (video alla).
Syy siihen, miksi aloimme treenata soittamista ja laulamista löytyy viime juhannuksesta. Sattuipa nimittäin niin, että muutaman lasin juotuamme lupasimme että ensi juhannuksena meillä olisi esitys mökillä perheelleni ja muutamille tutuille... Nyt olemme sitten treenanneet jonkin verran ja se ei ole minulle ollut missään nimessä helppoa. Se on ollut todella haastavaa ja jopa pelottavaa.
Alussa minua hävetti laulaa Tepon edessä, sillä pelkäsin virheitä ja sitä mitä Teppo ajattelee minusta jos laulan aivan surkesti. Toisaalta minua pelotti myös se, että jos Teppo olisi haukkunut laulutaitoni (Tepolla ei kyllä ole tapana yleensä haukkua, joten tuo oli vain omassa päässäni). Tepolla oli näissä bändi/biisiasioissa kuitenkin paljon enemmän kokemusta ja minä taas laulamisessa täysin alkutaipaleella.
Noh, kun olin ylittänyt epämukavuusalueeni alkoivat asiat sujua paremmin. En usko, että kukaan muu olisi voinut toimia minulle yhtä hyvänä laulusparraajana kuin Teppo. Nyt pystyn laulamaa hänen edessään ilman häpeää/epäonnistumisen pelkoa ja ehkä kohta jopa muidenkin edessä.
Seuraava haaste tuli siinä vaiheessa kun halusimme säveltää omia kappaleita. Itse biisin säveltäminen meni suhteellisen hyvin (Teppo osaa soittaa minusta erinomaisesti), mutta sitten oma lauluni niihin sovitettuna... Se oli alussa täysi katastrofi. En vain osannut toimia. Toisin koko ajan: "en osaa". Tepossa on se hyvä puoli, että hän osasi opettaa ja rohkaista. Hän sanoi, ettei voinut laulaa väärin kun vasta harjoitellaan. Jouduin muuttamaan omaa suhtautumistani siihen että minun tuli hyväksyä että alussa kuulostaisin kamalalle ja sanoitukset olisivat hirveitä. Mutta niin kuuluikin olla.
Muutama päivä sitten aloimme työstää omaa kappaletta ja nyt se on tehty (eka versio). Myös bändin nimi on selvillä. Ennen olimme vain "himabändi", mutta nyt nimeksi on muodostunut Harry-Not-a-Robot. Ja ensimmäinen biisi on "Not a robot". Laulun sanat tulee siitä scifi-kirjasta, jota kirjoitan. Niin sain sanoituksiin inspiraatiota ja jonkun (omasta mielestäni) kiinnostavan pointin.
No joo... Tämän blogipostauksen tarkoitus ei nyt ollut promota bändiämme (en edes tiedä tuleeko mitään nettiin jakoon koskaan yms.). Tärkein pointtini oli se, että kannattaa mennä oman epämukavuualueen ulkopuolelle. Sen kautta voi olla onnellisempi ja voi oikeasti oppia jotain hienoa. Niin kävi tässä tapauksessa minulle. Olen ylpeä siitä kehityksestä, mikä minulla on ollut viime viikkoina. Olen muuttunut en-osaa-ajattelijastano-yritetään-nyt-jotain-ajattelijaksi. Olen onnellinen siitä, että uskalsin lähteä tähän, sillä tämä bändi on myös lähentänyt Teppoa ja minua.
Tulin keksineeksi aivan superhyvän jutun. Mikään maailman terveellisin juttu se ei ole, mutta tervellisempi kuin moni muu. Rakastan nimittäin juustoja ja niistä en ole halunnut luopua (enkä aio). Yksi lempparijuustoistani on ollut Kampin S-Marketissa oleva brie, jossa on pippuria. Se muistuttaa hieman Valion Mustapekka - juustoa. Ja on aivan superhyvää.
Päätin palkita itseäni briellä. Laitoin lautaselle pippuria ja chiliä ja sitten dippasin se brien siellä. Ja viiitsit kun se oli hyvää. Koska laitoin siihen noita mausteita melko paljon (etenkin chiliä), ei mieleni tehnyt kuin muutama palanen... Eli kannatan tuota ratkaisua pahimpiin juustohimoihin.
Kyseisen juuston kanssa söin riisikakun, mutta kai se menisi ihan noinkin ilman leipää yms. :)
Tänään minua odotti kotona kirje, joka oli erityisen mieluinen...
...Olen siis valmistunut ja saanut todistukseni. :) Se menee seinälle varmaan keittiöön. Siellä se muistuttaa minua siitä kaikesta, mitä olen vuoden aikana oppinut. Kiitos tästä vuodesta koululleni ja teille blogini lukijoille. On ollut opettavainen ja silmiä avaava vuosi.
Pyrin välttämään pastaa ja valkoista riisiä. Jos on kova riisinhimo, käytän kotona täysjyväriisiä. Siinä on vain yksi huono puoli ja se on sen keitinaika, mikä on 45 minuuttia. Huh. Se tuntuu arkena liian pitkälle ajalle. Kvinoa vie tässä suhteessa voiton, sillä sen keittämiseen menee aikaa ainoastaan 15 minuuttia. Lisäksi kvinoa (tai quinoa) on erittäin proteiini- ja mineraalirikas siemen. Siitä on tullut vuoden aikana minulle yksi lempi ruoka-aines ja voisin syödä kvinoaa joka päivä.
Ostin viime viikolla Mustapapurouhetta ja tänään testasin sitä lihan korvikkeena. Voin suositella. Oli todella hyvää ja veikkaan, että tulen käyttää sitä joka viikko. Aiemmin olen käyttänyt lihan korvikkeena soijarouhetta. Jostain syystä olen kuitenkin kehittänyt sitä kohtaan jonkin asteisen kammon. Teimme yhteen aikaan sitä ilmeisesti liikaa kotona, sillä emme kumpikaan (Teppo + minä) enää syö sitä.
Tänään tein ruoaksi seuraavan nopean ruoan ja niistä aineksista, joita Teppo toi kaupasta.
1 purkki Rainbown kidneypapuja chilikastikkeessa
1 purkki Rainbown Sisilia-pastakastiketta
1dl luomu härkäpapurouhetta (yllä olevassa kuvassa tuo valkoinen on härkäpapurouhetta)
1dl vettä
Paistoin tämän paistinpannulla noin 15 minuuttia. Lopussa lisäsin vasta tuon pastakastikkeen (10 minuutin kohdalla).
Lopputulos oli hyvää. Parempaa se olisi ollut, jos sen olisi kokonaan itse maustanut, mutta meni se noinkin. Ainakin Teppo tykkäsi erittäin paljon. Ja olihan sen teko ihan supernopeaa ja helppoa. Hyvä perus arkiruoka.
Muutama kommentti kuitenkin seuraavista tuotteista: Rainbow kidneypavut chilikastikkeessa
En suosittele ostamaan tätä. Sen sijaan siis suosittelen ostamaan vastaavan tuotteen mielummin ilman mausteita ja lisäämään suolan ja chilin itse. Kyseinen purkki sisältää muunnettua maissitärkkelystä sekä suolaa. Ostan yleensä papuja ilman suolaa, sillä voin sitten itse lisätä omaa Celtic-suolaani. Rainbow Sisilia-pastakastike
En suosittele ostamaan tätäkään. Tai siis itse en sitä ostaisi kaupasta. Se sisältää myös muunnettua maissitärkkelystä sekä suolaa (1,3%). Tämän lisäksi siinä on vielä sokeria. Korvaisin kyseisen ihan perus tomaattimurskalla ja lisäisin siihen sipulia sekä valkosipulia. Mausteeksi suolaa, chiliä ja pippuria.
Olen Helene (29v) ja asun Helsingissä. Täällä on minusta lisätietoja.
Olen elänyt oikeastaan melkein aina melko epäterveellisesti (ennen ajattelin että vasta viime vuodet, mutta elämäntaparemppani jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että suhtautumiseni ruokaan ja liikkumiseen ovat olleet aina pielessä). Tämä korostui etenkin vuosina 2007-2010, jolloin elin todella epäterveellisesti: söin huonosti ja liikuin vähän.
Joulukuussa 2010 päätin, että asialle on tehtävä jotain ja aloitin sen seurauksena opiskelut koulussa Institute for Integrative Nutrition. Valmistun vuonna 2012 health coachiksi. Tämä koulu veti uusiksi oikeastaan koko elämäni. Tämä blogi kertoo siitä.
Minuun voi ottaa yhteyttä: hello2helene(at)gmail.com.